Lauri Markkanen teki kauden piste-ennätyksensä Clevelandin voitossa

Viidettä kauttaan koripalloa NBA:ssa pelaava 24-vuotias Lauri Markkanen oli erinomaisessa vireessä Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun hänen joukkueensa Cleveland Cavaliers päihitti vierasottelussa Charlotte Hornetsin lukemin 113–110. Suomalainen heitti ottelussa 21 pistettä, joka oli hänen kauden yksittäisen ottelun paras pistemääränsä tähän mennessä. Cavaliersin pelaajista ainoastaan Jarrett Allen teki Markkasta enemmän pisteitä, sillä hän vastasi joukkueensa 24 pisteestä.

Piste-ennätyksensä lisäksi Markkanen sai myös kauden isoimman peliaikansa. Markkanen oli kentällä 35 minuutin verran, jonka aikana hän otti myös kahdeksan levypalloa, kaksi riistoa, kolme blokkia ja pussitti kahdeksasta heittämästään kolmen pisteen heitosta kaksi. Kokonaisuudessaan Markkanen pelasi siis kauden parhaan ottelunsa.

Markkasen kahdesta kolmosesta toinen syntyi tähän malliin:

Uusi alku Clevelandissa

Vuonna 2017 NBA-uransa aloittanut Markkanen siirtyi täksi kaudeksi Clevelandiin neljän Chicago Bullsissa pelaamansa vuoden jälkeen. Maisemanvaihtoa spekuloitiin jo viime kauden ajan moneen otteeseen, sillä Markkasen peliaika Chicagossa väheni eikä hän nauttinut enää samanlaista valmennuksen luottamusta kuin aikaisemmilla kausillaan.

Uudessa joukkueessaan Markkasen peliajat ovat nousseet takaisin 30 minuutin puolelle. Hornetsia vastaan nähty esitys oli suomalaiselta askel oikeaan suuntaan. Nyt hänen tehtävänsä on vakiinnuttaa tasoaan lähemmäs juuri Hornets-ottelun kaltaisia suorituksia, sillä kasvaneesta peliajastaan huolimatta hän ei ole vielä aivan yltänyt samanlaisille pistekeskiarvolle ja heittotarkkuudelle kuin parhaina Bulls-vuosinaan.

Cavaliersissa Markkaselle riittää vastuuta, mutta voittojen eteen on paiskittava myös kovasti töitä, sillä joukkueen kokoonpano on tasoltaan kaukana NBA:n kärkijoukkueista. Cavs on aloittanut kautensa kuitenkin kohtuullisen hyvällä tasolla, sillä kahdeksan pelatun ottelun jälkeen kasassa on neljä voittoa ja neljä tappiota. Tällä hetkellä Cavaliers on itäisen konferenssin 10. sijalla. Konferenssin ykkösenä majailee Markkasen ex-joukkue Chicago Bulls, joka on voittanut seitsemästä matsistaan kuusi.