Jalkapallon MM-kisat
Tuomas Mäkelä avatar
Tuomas MäkeläVedonlyöntiasiantuntija
18.07.2026

Jalkapallon MM 2026 finaali: Espanja – Argentiina ennakko ja vedonlyöntivihjeet

Jalkapallon MM-kisojen 2026 finaalissa kohtaavat Espanja ja Argentiina. MM-loppuottelun Espanja – Argentiina asetelma on erittäin mielenkiintoinen, sillä vastakkain ovat hallitseva Euroopan mestari ja hallitseva maailmanmestari. Myös tilastollisesti luvassa on mielenkiintoinen MM-finaali, sillä Argentiina on tehnyt eniten maaleja turnauksessa ja Espanja puolestaan on päästänyt vähiten maaleja.

Espanjan ja Argentiinan välisestä finaalista odotetaan tasaista. Vedonlyöntikertoimien perusteella Espanja on lievä ennakkosuosikki, mutta joukkueet ovat monella osa-alueella hyvin samanlaista tasoa.

Espanja – Argentiina -ottelu alkaa Suomen aikaa sunnuntaina 19.7. klo 22.00. Joukkueet kohtaavat MetLife Stadiumilla, joka sijaitsee East Ruthefordissa, New Jerseyn osavaltiossa, Yhdysvalloissa.

Voittaja kruunataan maailmanmestariksi, ja häviäjän joutuu tyytymään hopeamitaleihin. Espanja on pudotuspelivaiheessa kukistanut Itävallan, Portugalin, Belgian ja Ranskan. Argentiina puolestaan on kaatanut pudotuspeleissä Kap Verden, Egyptin, Sveitsin ja Englannin.

Tässä Espanja – Argentiina -otteluennakossa kerromme ottelun lähtöasetelmat, tarkastelemme joukkueiden virettä, listaamme viimeisimmät tulokset, nostamme esiin mielenkiintoisimmat pelaajat ja arvioimme todennäköiset avauskokoonpanot. Lisäksi käsittelemme Espanja – Argentiina -ottelun vedonlyöntiä, kertoimia ja 1X2-markkinaa. Lopuksi listaamme kolme vedonlyöntivihjettä.

Metaspins logo
UrheiluMetaspins
100% bonus 1 BTC asti
Paras kryptokasinoBubbles
Metaspins logo
UrheiluMetaspins
100% bonus 1 BTC asti
Paras kryptokasinoBubbles
WinRolla logo
UrheiluWinRolla
100% bonus €500 asti
Valtava tervetuliaisbonusBubbles
TryBet logo
UrheiluTrybet
Bonuspaketti
IlmaispyöräytyksiäBubbles

Ottelun perustiedot

  • Ottelu: Espanja – Argentiina
  • Turnaus: Jalkapallon MM 2026
  • Pudotuspelikierros: Loppuottelu
  • Aika: sunnuntai 19.7. klo 22.00 Suomen aikaa
  • Paikka: MetLife Stadium (East Rutheford, New Jersey)
  • Televisiointi ja striimaus: YLE TV2 ja YLE Areena

Espanja – Argentiina: lähtöasetelmat otteluun

Jalkapallon MM-kisojen 2026 finaali Espanjan ja Argentiinan välillä on kutkuttava loppunäytös turnaukselle. Vastakkain MM-finaalissa ovat hallitseva Euroopan mestari Espanja ja hallitseva maailmanmestari Argentiina.

Espanja on historiansa aikana voittanut yhden maailmanmestaruuden (vuonna 2010), ja Argentiina puolestaan tavoittelee nyt neljättä MM-kultaansa (voitti mestaruuden vuosina 1978, 1986 ja 2022).

Argentiina on voittanut MM-kisoissa 2026 kaikki seitsemän otteluaan, ja Espanja on napannut turnauksessa seitsemästä pelistään kuusi voittoa sekä yhden tasapelin.

Mielenkiintoinen tarina loppuottelussa on Lamine Yamalin ja Lionel Messin kohtaaminen. Kummatkin aloittivat ammattilaisuransa FC Barcelonassa – Messin debytoi Barcan paidassa vuonna 2004, ja Yamal syntyi vasta kolme vuotta myöhemmin vuonna 2007. Kaksikosta onkin paljon huomiota ennen MM-finaalisa saanut kuva juuri vuodelta 2007 – kuvassa Messi kylvettää viisi kuukautta vanhaa Yamalia. Nyt 19 vuotta tuon valokuvan ottamisen jälkeen he kohtaavat jalkapallon MM-kisojen finaalissa.

Espanjan maaliero koko MM-turnauksessa 2026 on erittäin vakuuttava 13–1. Argentiinan otteluissa maaleja on nähty enemmän ja joukkueen maaliero on 19–7.

Joukkueiden vire ja aiemmat tulokset

Espanja on pelannut erinomaisesti ja päästänyt MM-turnauksessa 2026 vain yhden maalin, mikä on pienin määrä koko turnauksessa (myös Kolumbia päästi vain yhden maalin, mutta pelasi vähemmän otteluita). Erityisen vakuuttavia olivat esityksiä puolustuksen ja ottelun kontrolloimisen kannalta olivat Espanjan 1–0-voitto Portugalia vastaan ja 2–0-voitto Ranskasta.

Portugali- ja Ranska-voitot olivat Espanjalta osoitus siitä, että se pystyy pysäyttämään laadukkaiden vastustajien tulivoimaisen hyökkäysarsenaalin. Kummassakin edellä mainituista otteluista Espanja piti myös palloa enemmän kuin vastustajansa.

Espanjan joukkueesta kuusi pelaaja on tehnyt vähintään yhden maalin tässä turnauksessa. Joukkueen paras maalintekijä on Mikel Oyarzabal viidellä osumallaan. Mikel Merino ja Pedro Porro ovat kummatkin tehneet kaksi maalia.

Espanjan otteluiden lopputulokset MM-kisoissa 2026:

  • 14.7.2026: Ranska – Espanja 0–2
  • 10.7.2026: Espanja – Belgia 2–1
  • 6.7.2026: Portugali – Espanja 0–1
  • 2.7.2026: Espanja – Itävalta 3–0
  • 27.6.2026: Uruguay – Espanja 0–1
  • 21.6.2026: Espanja – Saudi-Arabia 4–0
  • 15.6.2026: Espanja – Kap Verde 0–0

Argentiina on osoittanut tässä MM-turnauksessa moneen otteeseen sinnikkyyttään ja henkistä vahvuuttaan. Pudotuspelivaiheessa Argentiina on joutunut kahdesti jatkoajalle ja Egyptiä sekä Englantia vastaan Lionel Scalonin valmentama joukkue oli tappiolla loppuminuuteille asti, mutta nousi silti voittoon.

Argentiinan vahvuus MM-kisoissa 2026 on ollut sen hyökkäystehokkuus, sillä joukkue on tehnyt seitsemässä ottelussaan yhteensä 19 maalia. Tämä on eniten kaikista joukkueista koko turnauksessa. Messin tähdittämän joukkueen maaliodottama (eli xG) on 15,38, mikä tarkoittaa, että Argentiina on ylittänyt luomansa maaliodottaman melko selvästi, eli ollut todella tehokas.

Argentiinan joukkueesta vähintään yhden maalin turnauksessa on tehnyt kahdeksan pelaajaa. Joukkueen paras maalintekijä on Messi kahdeksalla osumallaan. Lautaro Martinez on tehnyt kolme maalia ja Enzo Fernandez on onnistunut maalinteossa kahdesti.

Argentiinan otteluiden lopputulokset MM-kisoissa 2026:

  • 15.7.2026: Englanti – Argentiina 1–2
  • 12.7.2026: Argentiina – Sveitsi 3–1 jatkoajan jälkeen
  • 7.7.2026: Argentiina – Egypti 3–2
  • 4.7.2026: Argentiina – Kap Verde 3–2 jatkoajan jälkeen
  • 28.6.2026: Jordania – Argentiina 1–3
  • 22.6.2026: Argentiina – Itävalta 2–0
  • 17.6.2026: Argentiina – Algeria 3–0

Seuraa näitä pelaajia

Espanjan ja Argentiinan välisessä MM-kisojen 2026 loppuottelussa kentällä nähdään lukuisia Euroopan huippusarjoissa pelaavia tähtipelaajia. Joukkueiden kokoonpanot ovat erittäin laadukkaat niin maalivahtien, puolustajien, keskikenttäpelaajien kuin hyökkääjienkin osalta. Alla mainitsemme avainpelaajat, joilla voi olla iso vaikutus finaalin lopputulokseen ja joita kannattaa seurata ottelussa Espanja – Argentiina.

Lamine Yamal

Espanjan 19-vuotiaan tähtipelaajan Lamine Yamalin lähtökohta MM-turnaukseen 2026 oli haastava. Hän oli kuntoutumassa juuri takareisivammasta ja kolmessa lohkovaiheen ottelussa Yamal pelasikin yhteensä vain 140 minuuttia eli noin 47 minuuttia ottelua kohden. Yamalin tehot MM-turnauksessa ovat jääneet vaisuiksi, vaikka hän ei ole pelannut huonosti – hän on tehnyt kisoissa vain yhden maalin. Onnistuuko Yamal MM-finaalissa Argentiinaa vastaan?

Lionel Messi

39-vuotias argentiinalaislegenda Messi esiintyy sunnuntaina uransa kolmannessa MM-finaalissa. Vuonna 2014 Messi joutui kokemaan kirvelevän finaalitappion Saksalle, mutta vuonna 2022 hän pääsi juhlimaan maailmamestaruutta, kun Argentiina kukisti Ranskan. Messi on loistanut vuoden 2026 MM-turnauksessa tehden matkalla finaaliin kahdeksan maalia ja neljä maalisyöttöä. Johdattaako Messi Argentiinan toiseen perättäiseen maailmanmestaruuteen?

Rodri

Rodri on pelannut miltei jokaisen Espanjan ottelun alusta loppuun. Espanjan avausottelussa Kap Verdeä vastaan Rodri pelasi 87 minuuttia ja tämän jälkeen hän on pelannut jokaisessa ottelussa täydet 90 minuuttia. Hän onkin ollut yksi Espanjan joukkueen parhaita pelaajia ja tasaisimpia suorittajia. Rodri on ollut erinomainen keskikentällä ja isossa roolissa Espanjan menestyksessä. Nähdäänkö Rodrilta huippuesitys MM-finaalissa?

Enzo Fernandez

Argentiinan keskikenttäpelaaja Enzo Fernandez on parantanut peliään turnauksen edetessä. Neljännesvälierässä Egyptiä vastaan Fernandez teki tyylikkään voittomaalin, ja välierässä Englantia vastaan hän laukoi 85. minuutilla upean tasoitusmaalin. Enzo on ollut siis parhaimmillaan isojen otteluiden ratkaisuhetkillä. Nouseeko Fernandez Argentiinan sankariksi jälleen?

Espanja – Argentiina kokoonpanot: todennäköiset avaukset

Espanjan ja Argentiinan viralliset avauskokoonpanot julkaistaan noin tunti ennen ottelun alkua. Mediatietojen ja aiempien kokoonpanojen perusteella voidaan kuitenkin arvioida suuntaa-antavat todennäköiset kokoonpanot.

  • Espanjan todennäköinen avauskokoonpano: Simon; Porro, Cubarsi, Laporte, Cucurella; Rodri, Ruiz, Olmo; Yamal, Oyarzabal, Baena.
  • Argentiinan todennäköinen avauskokoonpano: Martinez; Montiel, Romero, Li. Martinez, Tagliafico; De Paul, Paredes, Fernandez, Mac Allister; Messi, Alvarez.

Espanja – Argentiina kertoimet ja vedonlyönti

Vedonlyöntisivustoilla tarjolla olevat Espanja – Argentiina kertoimet kertovat, että MM-finaalista odotetaan tasaista. Espanja – Argentiina 1X2 -vedonlyönnissä tämän artikkelin kirjoitushetkellä Espanjan kerroin voittajaksi on noin 2,40, tasapelin kerroin varsinaisen peliajan päätteeksi on noin 3,00 ja Argentiinan voiton kerroin on noin 3,33.

Espanja – Argentiina vedonlyöntivihjeet

Espanjan ja Argentiinan välisessä MM-finaalissa pelaajien paineet ovat kovat ja virheisiin ei ole varaa. Tästä syystä joukkueet saattavat pelata hieman tavallista varovaisemmin. Espanja – Argentiina vedonlyönti on mielenkiintoista, koska vastakkain ovat turnauksen vähiten maaleja päästänyt joukkue ja eniten maaleja tehnyt joukkue. Alta löydät Espanja – Argentiina vihjeet, jotka perustuvat tilastoihin, vireeseen ja todennäköiseen ottelukuvaan.

Vedonlyöntivihje 1: Yli 1,5 maalia (1,43)

1,5 maalin raja on maalimäärävetojen osalta houkutteleva valinta, sillä se kattaa kaikki lopputulokset, mitkä sisältävät vähintään kaksi maalia. Vaikka joukkueet saattavat MM-finaalissa pelata hieman varovaisemmin, on tilastojen valossa 1,5 maalin rajan ylittyminen hyvin mahdollista. Espanjan otteluista turnauksessa 4/7 on päättynyt yli 1,5 maalin lopputulokseen – Argentiinan vastaava lukema on 7/7.

WinRolla logo

Kerroin vedolle ”yli 1,5 maalia” on 1,43.

Säännöt ja ehdot pätevät. Pelaa vastuullisesti. 18+

Vedonlyöntivihje 2: Espanja tuplamahdollisuus & alle 3,5 maalia (1,64)

Tämä Bet Builder -veto rakentuu ennakkosuosikkiin luottamiseen, eli varsinaisella peliajalla kelpaa Espanjan voitto tai tasapeli. Tämä yhdistettynä alle 3,5 maaliin on looginen valinta, sillä Espanja ei ole hävinnyt turnauksessa yhtään peliä ja sen otteluiden maalikeskiarvo on tasan kaksi maali per ottelu. Argentiinan maalikeskiarvo varsinaisilla peliajoilla on puolestaan tasan kolme maalia, eli sekin jää alle 3,5 maalin rajan alle. Tämä veto ratkeaa nimenomaan varsinaisen peliajan perusteella.

epicbet logo

Kerroin Bet Builder -vedolle ”Espanja tuplamahdollisuus & alle 3,5 maalia” on 1,64.

Säännöt ja ehdot pätevät. Pelaa vastuullisesti. 18+

Vedonlyöntivihje 3: Espanja voittaa finaalin (1,68)

Espanjan selvä etulyöntiasema finaaliin on sen puolustuksen vahvuus. Espanja on päästänyt turnauksessa vain yhden maalin ja Argentiina on päästänyt puolestaan seitsemän maalia. Espanjalla on myös vahvemmat näytöt huipputason vastustajia vastaan – se on kaatanut Portugalin, Belgian ja Ranskan. Argentiinan vastustajat ovat olleet huomattavasti helpompia, sillä aivan huipputason jalkapallomaista Argentiina on kaatanut turnauksessa ainoastaan Englannin. 1X2-vetoa kannattanee välttää tasapelin mahdollisuuden takia, joten veto ”Espanja voittaa finaalin on perusteltu valinta”.

boomerang bet logo

Kerroin vedolle ”Espanja voittaa finaalin” on 1,68.

Säännöt ja ehdot pätevät. Pelaa vastuullisesti. 18+

Ennuste

Jalkapallon MM-kisat 2026 huipentuvat upeaan finaaliin, jossa Espanja tavoittelee historiansa toista maailmanmestaruutta ja hallitseva maailmanmestari Argentiina pyrkii puolestaan nappaamaan toisen perättäisen mestaruutensa.

Espanja on ansaitusti ennakkosuosikki loppuotteluun, sillä se on voittanut jo muun muassa Portugalin ja Ranskan sekä päästänyt koko turnauksen aikana vain yhden maalin. Argentiina on pudotuspelivaiheessa ollut käytännössä jokaisessa ottelussaan vaikeuksissa ja ollut ajoittain hyvin lähellä turnauksesta putoamista, eikä Argentiina ole kohdannut vielä Espanjan tasoista vastustajaa.

Ennusteemme on siis, että Espanja voittaa finaalin, mutta varsinaisesta peliajasta uskomme tulevan tasaisen.

Arviomme lopputuloksesta: Varsinainen peliaika päättyy 1–1-tasapeliin, ja Espanja voittaa jatkoajalla tai rangaistuspotkukilpailussa.

Tämä sivusto ei ole yhteydessä FIFA:an eikä ole sen sponsoroima tai hyväksymä.

Artikkelissa mainitut vedonlyöntikertoimet voivat muuttua.

Tuomas Mäkelä
Tuomas MäkeläVedonlyöntiasiantuntija
Tuomas Mäkelä on Turtlebetin vedonlyöntiekspertti, joka on innostunut erityisesti jalkapallosta, mutta varsin kaikkiruokaisena voidaan tätä miestä urheilun suhteen pitää. Tuomas lyö vapaa-ajallaan paljon vetoa ja tietämys alan uusimmista ja parhaimmista vedonlyöntisivustoista on rautainen.

Erikoistuminen: Vedonlyönti

Artikkelit: 282

Arvostelut: 7

TUTUSTU KIRJOITTAJAAN