Tarjolla riskittömiä vetoja U20 MM-kisoihin! - Ilmainen lunastus!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Jääkiekon nuorten MM-kisat 2017 eivät tosiaankaan ole alkaneet Suomen kannalta sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Kahden matsin jälkeen Pikkuleijonien plakkarista löytyy yhtä monta häviötä, ja pahinta tilanteessa on se, että tappioista molemmat ovat tulleet maita vastaan, jotka Suomen olisi ehdottomasti pitänyt voittaa.

Tshekki ja etenkin Tanska pääsivät kuitenkin yllättämään Pikkuleijonat ns. housut kintuissa, ja nyt suomalaisnuorten pääkoppa laitetaan totisesti testiin. Voittoja täytyy yksinkertaisesti tulla lopuista kolmesta ottelusta, sillä muutoin tie voi käydä jopa karsintasarjaan...

Suomi pelaa siis viimeiset alkusarjaottelunsa seuraavalla aikataululla:

30.12. 00:30 Suomi - Ruotsi
1.1. 00:30 Suomi - Sveitsi

Riskittömiä vetoja tarjolla!

Vaikka Suomella ei peli olekaan kulkenut MM-kaukaloissa odotetulla ja toivotulla tavalla, ei kiekkofanien tai vedonlyönnin ystävien kannata tosiaankaan haudata päätään hiekkakasaan. Monet peliyhtiöt ovatkin käynnistäneet omat kampanjansa juuri MM-kisojen varalle, ja tarjolla olisikin nyt äärimmäisen helposti - ja ennen kaikkea täysin ilmaisesti lunastettavia riskittömiä vetoja käynnissäoleviin MM-matseihin!

Tsekkaa riskittömien vetojen tarjoukset lunastusohjeineen tästä alta!

Betsson:

Betsson on mukana jääkiekon nuorten MM-kisojen juhlahumussa tarjoamalla kaikille pelaajilleen täysin vapaasti lunastettavan 20€ riskittömän vedon kaikkiin U20 MM-kisojen ennakko- ja/tai livekohteisiin.

Betssonin riskittömän vedon lunastaminen ei siis vaadi mitään muita toimenpiteitä, kuin pelkästään yhden napin painamista, joten tämä tarjous kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi pelitilin kasvattamiseksi!

Näin lunastat 20€ riskittömän vedon:

1. Siirry Betssonin verkkosivuille tästä.
--> Avaa itsellesi oma Betsson-pelitili, mikäli et sellaista vielä omista.
--> Saat Betssonilta tervetuliaistarjouksena yhteensä 75 euron arvosta ilmaisvetoja pelattavaksi!

2. Mene Betssonin kampanjat-sivulle. (klikkaa vaikka tästä)
--> Valitse kampanjalistauksesta "Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat" -tarjous
--> Klikkaa kampanjasivulta löytyvää "Lyö vetoa" -nappia.

3. Voit tämän jälkeen pelata 20€ riskittömän vetosi missä tahansa ennakko- tai livekoteessa jääkiekon U20 MM-kisoissa.
--> Muista aktivoida riskitön veto ruksimalla vetokupongista löytyvä sininen ruutu ennen vedon asettamista.
--> Tililläsi tulee olla tarpeeksi rahaa kattamaan riskittömän vetosi panos. Jos häviät vedon, saat asettamasi panoksen tilillesi takaisin ottelun jälkeen.

4. 20€ riskittömän vedon voi lunastaa aina 6.1.2017 klo 08:00 asti.


NordicBet:

Myös NordicBet on tunnetusti siellä missä tapahtuu, ja kaikki NordicBetin pelaajat pääsevätkin nyht naatiskelemaan U20 MM-huumasta peräti kahden 10€ riskittömän ilmaisvedon voimin. Näistä tarjotuista ilmaisvedoista toinen voidaan lyödä MM-kisojen alkusarjavaiheessa ja jälkimmäinen sitten pudotuspeleissä.

Myös nämä riskittömät vedot saat pelattavaksi simppelisti vain yhtä "Osallistu" -namiskaa klikkaamalla, joten tarjouksen lunastaminen ei maksa sinulle yhtikäs mitään!

Näin lunastat 2 x 10€ riskittömät vedot:

1. Siirry NordicBetin tarjoussivulle tästä linkistä.
--> Avaa itsellesi pelitili, mikäli sinulla ei sellaista vielä ole.
--> NordicBet palkitsee kaikki uudet asiakkaansa peräti 150€ veikkausbonusrahalla sekä 20€ ilmaisvedolla!

2. Osallistu NordicBetin U20-MM -kampanjaan klikkaamalla oranssia "Osallistu" -painiketta.

3. Saat haltuusi välittömästi kaksi 10€ ilmaisvetoa, jotka voit käyttää jääkiekon U20 MM-kisoihin.
--> Toisen vedoista voi käyttää alkusarjan otteluihin ja toisen pudotuspeleihin.
--> Aktivoi riskitön veto ruksimalla sininen ruutu omasta vetokupongistasi ennen vedon vahvistamista.
--> Pelitililläsi täytyy olla tarpeeksi rahaa kattamaan riskittömän vedon panos.

4. Riskittömät vedot voi käyttää vapaavalintaisesti jääkiekon U20 MM-kohteeseen tietokoneella tai mobiililaitteella joko ennakko- tai livevetona.
--> Mikäli riskitön vetosi häviää, saat panossummasi takaisin pelitilillesi ilman kierrätysvaatimuksia.
--> Jos riskitön vetosi voittaa, saat voitot tilillesi bonusrahana, joka täytyy kierrättää kolme kertaa 14 päivän sisällä minimikertoimella 1.50.

5. Riskittömän ilmaisvedot voi käydä lunastamassa aina 6.1.2017 klo 06:00 asti.

Nettikasino -bonukset
Sons of Slots
400€
Talletusbonus
50
Ilmaiskierrosta
Upouusi nettikasino
Livekasino saatavilla
Arvosana - 4/5 tähdet
Sons of Anarchy -sarjalle kunniaa tekevä Sons of Slots käynnistää koneet 400 euron bonuksella ja 50 kappaleella ilmaiskierroksia. Tästä ei polttoaineen katkuinen tunnelma parane.

Lisätietoja kasinosta

Sons of Slots täräytti moottoripyörällä markkinoille. Testaa Bethard Groupin uusin tuotos 400 euron bonuksella 50 ilmaiskierroksella.
Tietoa kasinosta
Perustettu: 2020
Omistaja: Bethard Group Ltd.
Lisenssi: Malta
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Varat liikkuvat tililtä tilille todella nopeasti suuntaan ja toiseen. Parhaassa tapauksessa koitutus jo 24h sisällä.
TonyBet
300€
Talletusbonus
60
Ilmaiskierrosta
Arvosana - 4/5 tähdet
TonyBet nettikasinolla ilmaiskierrokset ilman talletusta (10 kpl) jaetaan nyt Turn Your Fortune -kolikkopeliin. Saat kierrokset pelitilillesi vain rekisteröitymällä sivustolle.

Lisätietoja kasinosta

Viron pelilisenssillä varustettu TonyBet on todella pitkään markkinoilla möyrinyt nettikasino (avattu jo 2009). Käytä ensitalletuksellasi RESOLUTION300 -bonuskoodia, ja saat 100%/300€ casinobonuksen ensitalletukseesi!
Tietoa kasinosta
Perustettu: 2009
Omistaja: TonyBet OÜ
Lisenssi: Viro
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 €
Kotiutuksen kesto: Noin 1-7 pankkipäivää riippuen käytetystä kotiutusmenetelmästä. Nettilompakoihin nostot voi saada 1 päivässä - verkkopankki- ja luottokorttikotiutukset ovat taasen huomattavasti hitaampia.
Mucho Vegas
1500€
Talletusbonus
150
Ilmaiskierrosta
Arvosana - 3.5/5 tähdet
Mucho Vegasin bonukset on toden totta mucho-tasoa. Meksikoon päin kumartava nettikasino toimii Curacaon lisenssillä, joten voitot eivät ole suomalaisille verovapaita, mikä on tietty nihkeämpi homma. Suosittelemme kasinon kokeilemista 100%/100€ ensitalletuksella.

Lisätietoja kasinosta

Vuonna 2016 avattu Mucho Vegas niistää tarjolle yhden laajimmista casinobonuksista: Peräti seitsemän erillistä talletusbonusta, jotka sisältävät yhteensä 1 500 euroa bonusrahaa & 150 ilmaiskierrosta!
Tietoa kasinosta
Perustettu: 2016
Omistaja: Mountberg Limited
Lisenssi: Curacao
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa, pankkisiirroilla 100 euroa
Kotiutuksen kesto: Nettilompakkoihin kotiutukset saa heti, kun Mucho Vegas on hyväksynyt nostopyynnön. Luottokortti-kotiutukset: 2-4 arkipäivää, pankkisiirto-kotiutukset: 3-5 arkipäivää.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!