Pekingin olympialaiset alkavat – tässä ovat Suomen mitalitoivot

03.02.2022

Pekingin talviolympialaisten avajaisia vietetään perjantaina 4. helmikuuta. Suomi tavoittelee mitaleja etenkin maastohiihdosta ja jääkiekosta.

Helmikuu on penkkiurheilijan unelma-aikaa, sillä Pekingin talviolympialaiset pyörivät aina 20. helmikuuta saakka. Olympialaisten avajaisia vietetään perjantaina 4. helmikuuta, vaikka jo pari päivää ennen sitä kilpailut aloitettiin curlingissa, jääkiekossa ja freestylehiihdossa.

Neljä vuotta sitten Pyeongchangin olympialaisissa Suomi saavutti yhteensä kuusi mitalia, joista yksi oli kultaa. Iivo Niskasen voitti tuolloin maastohiihdon 50 kilometrin perinteisen kisan. Pekingissä Suomen mitalihaaveet ovat jälleen paljolti maastohiihdon ja jääkiekon varassa.

Niskaset, Pärmäkoski ja viestijoukkueet

Suomen olympiajoukkueen suurin tähti on kiistatta Iivo Niskanen. 30-vuotias Niskanen on saavuttanut urallaan jo kaksi olympiakultaa sekä yhden MM-kullan. Menestystä häneltä voidaan odottaa etenkin 15 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailussa, jossa hän lienee jopa koko kilpailun isoin voittajasuosikki. Niskanen tulee olemaan Suomen kantava voima myös viestikilpailuissa ja häneltä voidaan odottaa vähintään yhtä mitalia tai peräti kolmea, jos kaikki menee nappiin.

Naisten maastohiihdossa Suomella on kaksi potentiaalista mitalihiihtäjää. Jo paljon menestystä urallaan saavuttanut Krista Pärmäkoski on edelleen huippunimi, joka kamppailee kärkikahinoissa skiathlonissa sekä 30 km:n vapaalla. Hänen lisäkseen Kerttu Niskasella on erinomaiset mahdollisuudet mitaleille etenkin perinteisen 10 kilometrillä, sillä Niskanen vaikuttaa olevan huippukunnossa.

Suomen viestijoukkueet sekä miesten että naisten kilpailuissa ovat myös jälleen potentiaalia mitalitoivoja. Parisprinteissä varsinkin kaksikko Pärmäkoski-Niskanen voi yltää huippusuoritukseen.

Jääkiekosta kaksi mitalia?

Monien pettymykseksi olympiajääkiekossa ei tälläkään kertaa nähdä NHL-pelaajia, joiden osallistuminen peruuntui koronapandemian vaikutusten takia. Tästä huolimatta miesten ja naistan turnaukset ovat mielenkiintoisia suomalaisnäkökulmasta.

Miesten joukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen on erinomainen turnausvalmentaja, joka pystyy repimään täydet tehot irti joukkueestaan miltei aina. Lähes kaikki joukkueen pelaajista ovat Jaloselle tuttuja valmennettavia, ja kokeneelle ryhmälle mitalisijoitus on täysin mahdollinen. Suomi pelaa samassa alkulohkossa Ruotsin, Slovakian ja Latvian kanssa. Avausottelu on luvassa torstaina 10. helmikuuta Slovakiaa vastaan.

Naisten jääkiekkojoukkue on näissäkin olympialaisissa iso mitalitoivo, vaikka ennen ottelujen alkua joukkuetta on ravistellut kohu päävalmentaja Pasi Mustosen päätöksestä jättää tähtimaalivahti Noora Räty pois joukkueesta. Naisten joukkue avaa turnauksensa jo torstaina 3. helmikuuta Yhdysvaltoja vastaan.

Lumilautailijat taistelevat kärkisijoista

Hiihdon ja jääkiekon lisäksi Suomen potentiaalisimmat mitaliehdokkaat lienevät lumilautailun puolella. 22-vuotias Rene Rinnekangas on viime vuosina menestynyt esimerkiksi X-Gamesissa ja MM-kisoissa. Jos Rinnekangas löytää huippuvireen, on mitalisija mahdollista sekä slopestyle- että big air -kilpailuissa.

Naisten lumilautailussa nähdään jälleen Enni Rukajärvi, joka nappasi Sothsin olympialaisista 2014 hopeaa ja Pyeongchangista 2018 pronssia. 31-vuotias Rukajärvi ei ole enää aivan lajinsa terävintä kärkeä, mutta on täysin mahdollista, että hän taistelee olympiamitalista myös Pekingissä.

avatar

Mr. Turtle

Hei, olen Mr. Turtle, Turtlebet.com:in pääeditori ja kaikkitietävä velho. Nikin takaa löytyy ahkera kasinopelaaja, joka suosii pikakasinoita, sillä rekisteröitymisen ja KYC prosessin kanssa säätäminen on ajantuhlausta. Lempibonus: Cashback