0–1-voitto ei riittänyt Interille, Liverpool eteni jatkoon Mestarien liigassa

Italian hallitseva mestari Inter ajoi tiistaina Anfieldillä Liverpoolin tukalaan tilanteeseen, mutta Interin Alexis Sanchezin saama punainen kortti pelasti kotijoukkueen.

Jalkapallon Mestarien liiga jatkui tiistaina kahdella ottelulla. Anfieldillä yhteen iskivät Liverpool ja Inter, joiden helmikuussa pelattu ensimmäinen osaottelu päättyi Liverpoolin 0–2-voittoon. Vierasjoukkue Inter taisteli vimmatusti tiistain matsissa, mutta lopulta Liverpool pääsi tuulettamaan jatkopaikkaa.

Ottelun merkittävimmät käännekohdat nähtiin toisella jaksolla. 62. peliminuutilla Lautaro Martinez aloitti Interin takaa-ajon ja nostatti italialaisjoukkueen toiveita upealla osumalla. Argentiinalaishyökkääjä laukoi pallon rangaistualueen rajalta aivan Virgil Van Dijkin edestä takayläkulmaan ohi Liverpool-maalivahti Alissonin.

Vain noin minuuttia myöhemmin Interin haaveet kuitenkin murskaantuivat. Alexis Sanchez taklasi Liverpoolin keskikenttämies Fabinhoa, ja ottelun tuomari Antonio Mateu Lahoz nosti hänelle tämän takia toisen keltaisen kortin, mikä johti Sanchezin ulosajoon.

Alivoimalle joutunut Inter ei saanut noin viimeisen puolen tunnin aikana enää kunnon loppukiriä aikaan. Näin ottelu päättyi lukemiin 0–1, ja Liverpool eteni jatkoon yhteismaalein 2–1.

Inzaghi harmitteli ensimmäisen osaottelun tappiota

Interin valmentaja Simone Inzaghi oli luonnollisesti pettynyt matsin jälkeen, sillä taistelu jatkopaikasta mureni Sanchezin ulosajon myötä.

– Olimme erittäin katkeria siitä, mitä San Sirolla (ensimmäisessä osaottelussa) tapahtui. Näiden kahden ottelun aikana olimme tasaväkisiä Liverpoolin kaltaisen erittäin vahvan joukkueen kanssa. Aiheutimme heille takaiskun, kun teimme maalimme, mutta sitten Sanchez ajettiin ulos.

– Pääsimme tähän vaiheeseen (Mestarien liigassa) ensimmäistä kertaa sitten noin 11 vuoteen. Pelasimme kenties Euroopan parasta joukkuetta vastaan ja pystyimme olemaan heidän tasollaan. Esiinnyimme kaksi kertaa heitä vastaan erittäin hyvin, mutta joskus yksittäinen hetki voi kääntää ottelun kurssin tällä tavalla, totesi Inzaghi ottelun jälkeen.

Bayern München murskasi Salzburgin

Tiistai-illan toisessa Mestarien liigan ottelussa kohtasivat Bayern München ja RB Salzburg. Selkeä altavastaaja Salzburg onnistui taistelemaan helmikuussa pelatussa kotiottelussaan 1–1-tasapelin, mutta tiistaina Bayernin Allianz Arenalla sävelet olivat täysin erilaiset.

Bayern mätti tulostaululle tylyt loppulukemat 7–1. Bayernin ykköstykki Robert Lewandowski iski pikavauhtia hattutempun ensimmäisen 23 peliminuutin aikana. Bayernin muut maalit tekivät Serge Gnabry, kahdesti osunut Thomas Müller ja Leroy Sane.

Liverpool ja Bayern München ovat ensimmäisinä joukkueina varmistaneet paikkansa tämän kauden Mestarien liigan puolivälieriin. Seuraavat neljännesvälierämatsit pelataan keskiviikkona 9. maaliskuuta, kun luvassa on kamppailut Real Madrid – PSG ja Manchester City – Sporting.