Esports vedonlyönti

25.05.2023

Elektroninen urheilu eli Esports (tai suomeksi e-urheilu) on kilpailullista videopelien pelaamista. Esports on viime vuosien aikana löytänyt tiensä myös vedonlyönnin maailmaan, ja nykyään se onkin tavanomaisten urheilulajien ohella yksi suosituimmista vedonlyöntikohteista.

Esports vedonlyönti sisältää paljon erilaisia vetokohteita. Perinteisen voittajavedon lisäksi voit esimerkiksi lyödä vetoa siitä, kuka saa ottelun aikana puukolla tapon tai kuka ottaa ässän ensimmäisellä kierroksella.

Lajina Esports on helppo tutustua, sillä erilaisia otteluita on käynnissä lähes koko ajan. E-urheilu on kuitenkin vielä suhteellisen nuori laji niin itse vedonlyönnissä kuin kertoimenlaskijoidenkin keskuudessa. Tästä syystä Esports kertoimet voivat sisältää jonkin verran pelaajalle edullisia selkeitä virheitä.

Vaikka Esports vedonlyönti ei olekaan vielä yhtä suosittu vetokohde kuin monet muut lajit, ei kyseessä ole täysin uusi tai tuntematon laji. Nykyään vetojen asettaminen e-urheiluun onnistuu monilla suomalaisten suosimilla vedonlyöntisivustoilla.

Olemme listanneet alle muutamia tämän hetken parhaimpia vedonlyöntisivustoja, joiden vedonlyöntikohteista löytyy tämä vielä melko tuore, suureen suosioon noussut laji. Jos haluat nähdä lisää vedonlyöntisivustoja, ja oppia lisää vedonlyönnistä, vieraile Vedonlyönti -oppaassamme.

Parhaat sivustot Esports-vedonlyöntiin

1
ribbon
BankonBet
4.5/5
Talletusbonus
100% 200€
Kasino ja vedonlyönti
Paljon erilaisia bonuksia
Suomenkielinen asiakaspalvelu

BankonBet

Bonus

100 % bonus aina 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta kasinolle, 100 % bonus aina 200 € asti vedonlyöntiin

Suomenkielinen BankonBet tarjoaa kätevästi kaikki eri pelimuodot samalla sivustolla. Nimensä mukaisesti sivusto keskittyy erityisesti vedonlyöntiin, mutta lisäksi voit nauttia myös kattavasta kasinopelitarjonnasta sekä livekasinon antimista.

Curacaon lisenssillä operoiva sivusto tarjoaa paljon erilaisia bonuksia niin kasinolle kuin vedonlyöntiin. Pelaaminen sivustolla sujuu kätevästi pankkitunnuksia käyttäen ilman pelitilin rekisteröimistä.

 

+ Kasinopelejä ja vedonlyöntiä

+ Suomenkielinen asiakaspalvelu

+ Paljon erilaisia bonuksia

 

– Ei verovapaita voittoja

– Ei suurimpia jackpot-pelejä

Bonus

100 % bonus aina 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta kasinolle, 100 % bonus aina 200 € asti vedonlyöntiin

Maksutavat
Zimpler
Pelintarjoajat
Big Time Gaming
Playson
Playtech
Pragmatic Play
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Raaputusarvat
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Perustettu:  2022
Omistaja:  Rabidi N.V
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 20€
Kotiutus: Muutamassa minuutissa
2
Betkwiff
4/5
Superkorotus
400%
Mukavat tervetuliaisbonukset
Supercharge-kertoimet
Luotettava Isle of Manin pelilisenssi

Betkwiff

Bonus

200 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead

Uusia kasinoita ilmestyy markkinoille edelleen tasaiseen tahtiin ja yksi uusi tulokas on Betkwiff. Se on perustettu vuonna 2021 ja eroaa useista uusista kasinoista niin, että sen tarjontaan kuuluu myös suomalaisille rakas urheiluvedonlyönti. Kasinopelejä ei kuitenkaan ole unohdettu, vaan pelejä on laaja valikoima. Betkwiffin värimaailma eroaa perinteisistä kasinoista, sillä väreistä dominoivin on harvoin käytetty violetti. Mustan ja valkoisen kanssa se luo hyvän ja omalaatuisen ulkoasun, joka jää hyvin mieleen. Kasinolla on harvinaisempi Mansaaren lisenssi, mutta pelaajan ei tarvitse pelätä harvinaista lisenssiä, sillä lisenssin myöntäjä on hyvin luotettava. Valitettavasti mahdolliset voitot eivät kuitenkaan suomalaisille pelaajille ole verovapaita.

+ Urheiluvedonlyönti

+ Paljon bonuksia

+ Nopea live-chat

 

 

– Hieman sekava sivusto

– Osaa sivustosta ei ole suomennettu

Bonus

200 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead

Maksutavat
Skrill
Neteller
Visa
Mastercard
Pelintarjoajat
Yggdrasil
Microgaming
Play’n Go
Evolution Gaming
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Raaputusarvat
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Nettisivut:  https://betkwiff.com/
Perustettu:  2021
Omistaja:  Worldwide Gaming Limited
Lisenssinumero:  017900V
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 10€
Kotiutus: 24 tuntia
3
ribbon
Legzo Casino
4/5
Talletusbonus
150% 100€
Kasino ja vedonlyönti
Talleta myös kryptovaluutoilla
Huikea bonusvalikoima

Legzo Casino

Bonus

100 % bonus aina 300 € asti

Curacaolle rekisteröity Legzo Casino houkuttelee pelaajia monipuolisella valikoimalla tarjoten kasinoviihteen lisäksi myös vedonlyöntiä. Kasinolla pelaaminen onnistuu tavallisten valuuttojen lisäksi myös Bitcoinilla ja muilla kryptovaluutoilla.

Legzo tarjoaa kaikille uusille pelaajille ensitalletusbonuksen. Englanninkielisellä sivustolla on lisäksi käynnissä vaihtuvia turnauksia ja muita kampanjoita. Modernilla sivustolla pelaaminen onnistuu tietokoneen lisäksi myös älylaitteilla.

Plussat:

  • Kasino ja vedonlyönti samassa paketissa
  • Paljon erilaisia turnauksia
  • Hyväksyy kryptovaluuttoja
  • Hyvin kategorioitu peliaula

Miinukset:

  • Hieman sekava sivusto
  • Bonusehdot huonosti saatavilla
  • Vain englanniksi
Bonus

100 % bonus aina 300 € asti

Maksutavat
Bitcoin
Ethereum
Skrill
Neteller
Pelintarjoajat
Betsoft
Big Time Gaming
iSoftbet
Playtech
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Nettisivut:  https://legzo.casino/
Perustettu:  2022
Omistaja:  Galaktika N.V.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2016-050
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 20€
Kotiutus: 24 tunnin sisällä
4
XLBet
4.5/5
Ilmaisveto
30€
Vedonlyönti ja kasino
Loistava käytettävyys
Maltan lisenssi

XLBet

Bonus

Kolmiosainen tervetuliaispaketti kasinolle + ilmaisveto vedonlyöntiin

Vedonlyöntiä sekä kasinopelejä tarjoava XLBet luottaa Maltan lisenssiin sekä Trustlyn turvallisiin rahansiirtoihin. Tyystin suomenkielinen sivusto on käytettävyydeltään erinomaisella tasolla ja valikoima pitää sisällään kaikki parhaat pelit sekä tärkeimmät vedonlyöntikohteet.

Uusille pelaajille XLBet tarjoaa kolmiosaisen tervetulotarjouksen pitäen sisällään bonusrahaa sekä ilmaiskierroksia. Vedonlyöntiin XLBet tarjoaa oman tervetuliaisedun ensimmäiselle talletukselle. Lue lisää XLBet kokemuksia alapuolelta!

 

Plussat:

  • Loistava käytettävyys
  • Vedonlyönti sekä kasino
  • Hyvät bonukset
  • Pelaa ilman rekisteröitymistä

Miinukset:

  • Vain verkkopankkimaksut
  • Melko korkea kierrätysvaatimus
  • Ei NetEntin pelejä
Bonus

Kolmiosainen tervetuliaispaketti kasinolle + ilmaisveto vedonlyöntiin

Maksutavat
Trustly
Pelintarjoajat
Big Time Gaming
iSoftbet
Playson
Playtech
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Perustettu:  2023
Omistaja:  BP Group Ltd
Lisenssi:  Malta
Lisenssinumero:  MGA/B2C/203/2011
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 10€
Kotiutus: 24 tuntia
5
ribbon
Betmartini
4/5
Talletusbonus
100% 150€
Kasino ja vedonlyönti yhdessä
Hyvät bonukset
Selkeä käyttöliittymä

Betmartini

Bonus

Tervetuliaisbonukset sekä kasinolle että vedonlyöntiin

Kasinopelejä ja vedonlyöntiä tarjoava BetMartini on Curacaon lisenssillä operoiva pelipaikka. Englanninkielisellä sivustolla pelaaminen vaatii hieman kielipäätä, mutta navigointi onnistuu muuten suhteellisen kevyesti selkeän käyttöliittymän ansiosta.

Maksuvaihtoehdoista löytyvät useat tutut rahansiirtomenetelmät. Uusille pelaajille on tarjolla tervetuliaisbonus, joka tuplaa ensitalletuksen jopa 500 € saakka. Vedonlyöjille on myös tarjolla oma 150 € ensitalletusbonus.

Plussat:

  • Kasino ja vedonlyönti
  • Useita bonuksia ensitalletuksesta lähtien
  • Tutut rahansiirtomenetelmät
  • Suurimmat jackpot-pelit mukana pelivalikoimassa

Miinukset:

  • Vaatii rekisteröitymisen
  • Ei vastuullisuustyökaluja
Bonus

Tervetuliaisbonukset sekä kasinolle että vedonlyöntiin

Maksutavat
Visa
Mastercard
Skrill
Neteller
Pelintarjoajat
NetEnt
Play’n Go
Evolution Gaming
Microgaming
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Perustettu:  2023
Omistaja:  Media Entertainment N.V
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  MGA/B2C/370/2017
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 10€
Kotiutus: 1-3 arkipäivää

Usein kysytyt kysymykset

Miten Esports vedonlyönti toimii? Plus Icon
Missä voi lyödä vetoa eSports-kohteista?Plus Icon
Kannattaako Esports vihjeet hyödyntää? Plus Icon
Mistä löytyvät parhaat Esports kertoimet?Plus Icon

Esports – mitä, missä, miksi?

Mitä? Esports tai suomalaisittain e-urheilu on videopelien pelaamista kilpailumielessä. Heti alkuun on hyvä tarkentaa, että Esports eli kilpailullinen pelaaminen ja harrastepelaaminen ovat täysin eri asioita. Harrastepelaamisella tarkoitetaan vain rentoa ajanvietettä, mutta e-urheilussa haetaan urheiluhenkisesti maksimaalista suorituskykyä. Tämä tarkoittaa tiukkaa harjoittelua sekä yksilötasolla että joukkueena.

Tavallisimmin kilpapelit ovat joko konsolilla tai tietokoneella toimivia viihdepelejä, jotka jakautuvat moniin eri alalajeihin. Tyypillisimpiä Esports alalajeja eli genrejä ovat reaaliaikaiset strategiapelit, ensimmäisen persoonan ammuntapelit, taisteluareenamoninpelit ja suuret online-moninpelit.

esports vedonlyönti

Ammattilaistasolla pelaajille järjestetään turnauksia ja liigoja, joissa yleisimmin pelattuja pelejä ovat Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO), Dota 2, League of Legends, Fortnite, Overwatch, Hearthstone ja Starcraft II.

Missä? Eri pelejä voidaan pelata joko netin välityksellä online-verkossa tai suuremmissa tapahtumissa LAN-verkon kautta. Kaikki suuret turnaukset järjestetään pääasiassa aina LAN-tapahtumina, jolloin joukkueet matkustavat paikan päälle pelaamaan – samalla tavalla kuin muissakin urheilutapahtumissa.

LAN-otteluissa huijaaminen on huomattavasti hankalampaa kuin onlinessa, sillä paikan päällä pelaajien koneita valvotaan jatkuvasti eikä täten esimerkiksi erilaisten apuohjelmien käyttäminen ole mahdollista.

Turnauksia järjestetään melkein joka puolella maailmaa. League of Legends -turnauksia on paljon Aasiassa ja Yhdysvalloissa, kun taas CS:GO -pelin turnauksia järjestetään kattavimmin Euroopassa. Kisat ovat aina näyttäviä tapahtumia, jotka kestävät yleisesti noin viikon.

Suurimmat kilpailut esitetään Twitchissä tai jossakin vaihtoehtoisessa suoratoistopalvelussa, minkä lisäksi monet huippupelaajat julkaisevat pelivideonsa myös YouTubessa. Parhaimmillaan turnauksilla on kymmeniä miljoonia katsojia.

Miksi? Kysymys siitä, onko Esports oikeaa urheilua, jakaa hyvin paljon mielipiteitä. Monet miettivät, miksi joku haluaisi seurata vierestä jonkun muun pelaavan videopeliä, kun voisi samalla tavalla itsekin pelata.

Toisaalta tällä ajatusmallilla myös perinteinen urheilu olisi täysin hölmön hommaa – miksi seurata jalkapalloa televisiosta tai katsomosta, kun voi yhtä hyvin lähteä itse potkimaan palloa? E-urheilussa monia kiehtoo perinteisen urheilun tapaan lajin parhaimpien pelaajien suoritusten seuraaminen.

Tyypillisimmät Esports-genret ja suosituimmat pelit

Esports-pelit voidaan jakaa moniin eri genreihin. Voit tutustua alla tyypillisimpiin alalajeihin, minkä lisäksi löydät kattavammin tietoa e-urheilun muutamasta ylivoimaisesti suosituimmasta pelistä.

  • Ensimmäisen persoonan ammuntapelit eli FPS-pelit ovat räiskintä- ja ammuntapelejä, joissa pyritään tuhoamaan vastustajat.
  • Reaaliaikaiset strategiapelit näyttävät pelialueen yleensä ylhäältäpäin. RTS-peleissä kilpaillaan taktikoinnin taidosta.
  • Taisteluareenamoninpelit muistuttavat FPS-pelejä. Viisihenkisen joukkueen tavoitteena on tuhota vastapuolen tukikohta. Jokainen pelaaja ohjaa omaa hahmoaan.
  • Taistelupeleissä pelaaja taistelee areenalla toista pelaajaa vastaan lähitaisteluna.
  • Battle Royale -peleissä yhdistyvät ammuntapelien ja selviytymispelien mekaniikat.
  • Urheilupelit simuloivat perinteisiä urheilulajeja.
  • Liikuntapelit, kuten tanssipelit perustuvat liiketunnistukseen ja ne vaativat fyysistä toimintaa.
  • Ajopeleissä pelaaja ohjaa maalla, vedessä, ilmassa tai avaruudessa kulkevaa ajoneuvoa.

CS:GO

Counter Strike: Global Offensive eli lyhyemmin CS:GO on yksi suosituimmista Esports-vedonlyöntilajeista. CS peli on moninpelinä pelattava ensimmäisen persoonan ammuntapeli, jossa taistelee vastakkain kaksi viiden hengen joukkuetta: terroristit ja terrorisminvastaiset erikoisjoukot. CS:GO -ottelussa pelataan yhteensä 30 kierrosta (15 kerrosta erää kohden).

Ottelun voittaa ensimmäinen joukkue, joka voittaa 16 kierrosta. Voittaakseen yhden kierroksen, joukkueen on eliminoitava kukin vastapuolen jäsen ja/tai suoritettava erillisiä karttaan liittyviä tavoitteita.

CSGO

CS GO -pelissä on järjestetty vuosien aikana tuhansittain turnauksia ja palkintorahaa on jaettu yli 88 miljoonan dollarin edestä. CS:GO Major -turnausta pidetään yhtenä vuoden tärkeimmistä tapahtumista. CS:GO Major -turnausta sponsoroi Valve, ja turnauksessa on yhteensä 24 joukkuetta ja kolme eri vaihetta. Jokaisessa Major-turnauksessa on yhden miljoonan palkintopotti, josta ensimmäinen sija nappaa itselleen 500 000 dollaria. Vuoden 2021 ylivoimaisesti suosituin turnaus oli PGL-major, jota seurasi 2 748 434 katsojaa.

Menestyneimpiä CS:GO -maita ovat Yhdysvallat, Tanska, Ruotsi ja Brasilia. Myös Suomi on niittänyt mainettaan maailmalla sijoittumalla kärkikymmenikköön. Yksi maailman kärkinimistä on suomalainen ENCE. Parhaimmillaan ENCE kokoonpano on sijoittunut toiseksi. Suomessa on myös pidetty omia CS GO Suomi -liigoja, joista muutamat merkittävimmät ovat Elisa Viihde CS:GO ja Telia Esports Series.

Dota 2

Dota 2 on taisteluareenamoninpeli, jota pelataan viiden hengen joukkueissa. Jokainen pelaaja ohjaa yhtä hahmoa, joista kullakin on useita ainutlaatuisia kykyjä. Joukkueen tavoitteena on tuhota vastustajan hahmoja ja torneja kerätäkseen itselleen rahaa ja päästäkseen kohti vastustajan päämajaa. Joukkue, joka tuhoaa ensimmäisenä vastustajan päämajan, on voittaja.

Dota 2 ilmestyi alun perin markkinoille e-urheilulajina. Dotan ammattilaisympyrät pyörivät pääosin Valven turnauskalenterin mukaan, ja jokainen vuosi huipentuu aina alkusyksyn The International -turnaukseen. Valve rahoittaa myös pienempiä Major-turnauksia. Kaikkien aikojen suurimmat Esports palkintorahat ovat Dota 2:ssa. Suomi on myös pärjännyt erinomaisesti Dota 2 -rintamalla, sillä koko maailman mittakaavalla Suomi on kerännyt Dotasta kolmanneksi eniten palkintorahaa USA:n ja Kiinan jälkeen.

Dota 2

League of Legends

League of Legends, lyhyemmin LoL, on yksi kaikkien aikojen suosituimmista monipeleistä ja samalla yksi suosituin Veikkaus Esports -kohde. LoL on Dota 2:n tapaan taisteluareenamoninpeli. League of Legendsissa kaksi viiden hengen joukkuetta kohtaavat taistelukentällä, ja pelissä tavoitteena on vastustavan tiimin kukistaminen - pelimuodosta riippuen joko vastustajan joukkueen tuhoamalla tai vastustajan tukikohdan kaappaamalla.

League of Legendsin Esports vedonlyönti on hyvin suosittua ja erilaisia turnauksia järjestetään vuosittain jopa satoja. LoL tarjoaa monia erilaisia vetomuotoja, mikä tekee siitä erinomaisen vetokohteen.

Muutamia suurimpia League of Legends -turnauksia ovat suurin ja arvostetuin turnaus eli League of Legends MM-kisat sekä Mid-Season Invitational ja All Stars. Vuoden 2018 LoL:in MM-kisojen palkintopotti oli 6 450 000 dollaria.

League of Legends

Fortnite

Se on selviytymispeli, jossa 100 pelaajaa laitetaan pelialueelle taistelemaan, kunnes vain yksi on pystyssä. Ottelut ovat erittäin nopeatempoisia ja täynnä toimintaa.

Yksittäisillä Fortnite-peleillä on parhaimmillaan miljoonayleisö, minkä vuoksi on outoa, ettei suuria Fortnite-turnauksia järjestetä kuin pari kertaa vuodessa. Epic Games järjestää kuitenkin viikoittaisia turnauksia sekä kesällä huipentuvan Fortnite World Cupin. Yhden vuoden aikana palkintorahat sisältävät yhteensä 100 000 000 dollaria.

Veikkaus Esports -kohteena Fortnite ei ole vielä yhtä suosittu kuin esimerkiksi Dota 2 tai League of Legends, mutta tähänkin lajiin löytyy silti monipuolisesti vetokohteita erilaisilta vedonlyöntisivustoilta.

FIFA

Sekä kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA että muut kansalliset tasot järjestävät paljon erilaisia videopelijalkapalloturnauksia ympäri vuoden. Yksi ylivoimaisesti suosituimmista on FIFA eWorld Cup, jossa ratkaistaan pelin maailmanmestaruus. Palkintopottina on 500 000 €.

Muita isoja turnauksia ovat muun muassa ePremier League, La Liga eSports ja eChampions League, jotka kaikki mukailevat oikean maailman jalkapallosarjoja.

Valorant

Valorantissa on kaksi viiden hengen joukkuetta, jotka kohtaavat toisensa erilaisissa kartoissa. Jokainen pelaaja valitsee itselleen hahmon, jolla on oma erityiskykynsä. Pelissä toinen joukkueista pelaa ensin hyökkääjinä ja toinen puolustajina. 12 kierroksen jälkeen puolet vaihtuvat. Mikäli hyökkäävä joukkue saa eliminoitua koko vastapuolen joukkueen, voittaa se kierroksen.

Pienet Valorant Esports -turnaukset eivät saa ylittää 10 000 dollarin palkintopottia. Keskikokoisissa potti saa puolestaan olla enintään 50 000 dollaria. Valorant Major -turnauksissa voittokattoa ei ole.

Suorat lähetykset ilmaiseksi netistä

Yksi kiva puoli e-urheilussa on, että voit seurata otteluita suoraan kotoa – ja vieläpä täysin ilmaiseksi. Melkein jokainen kovimman tason ottelu näytetään suorana lähetyksenä Twitch.tv -suoratoistopalvelussa.

Suoria lähetyksiä voi seurata myös useimpien vedonvälittäjien sivustoilla, sillä lähes kaikki vedonvälittäjät tarjoavat perinteisten urheilulajien lisäksi myös Esports live vedonlyöntiä. Tällöin voit seurata otteluita suorana vetoa lyödessäsi. Mikäli haluat vain seurata ottelua, voit tehdä sen ilman vetojen asettamista – tällöin pelitilillä on kuitenkin oltava tietty summa rahaa. Usein tähän kuitenkin riittää varsin pieni summa.

eSports suorat lähetykset

Esports vedonlyönti – missä pelata ja mitä ottaa huomioon?

Veikkaus Esports ei juurikaan eroa perinteisten urheilulajien vedonlyönnistä. Pelien luonteen ja koko lajin nuoren iän vuoksi vetokohteita on kuitenkin hieman suppeammin kuin vaikkapa jalkapallossa.

Yksi suosituimmista vetotyypeistä on tietenkin perinteinen voittajaveto eli kumpi joukkue vie voiton. Ottelusarjoissa voi myös päästä veikkaamaan sitä, kumpi joukkue voittaa minkäkin kartan.Isoissa turnauksissa voi puolestaan veikata kenellä tulee olemaan eniten tappoja, mikä joukkue voittaa eniten yksittäisiä karttoja ja niin edelleen.

esports vedonlyönti

Esports vedonlyönti onnistuu myös livenä – mikä onkin monen mielestä perinteistä vedonlyöntiä jännittävämpää. Livenä voi veikata samalla tavalla ottelun voittajaa tai karttojen tuloksia. Kartoista voi lyödä vetoa sekä yli/alle- että tasoitusvetona. Kun tarkastellaan potentiaalisia Esports vetokohteita, on tärkeää ottaa huomioon muutamia seikkoja:

  • Kokoonpano. Joukkueiden väliset voimasuhteet voivat vaihdella todella paljon – ja ennen kaikkea todella nopeasti. Jo kuukausi voi tehdä paljon, kun kokoonpano, pelitapa ja taktiikat muuttuvat. Joukkueissa on tyypillisesti viisi pelaaja, joten vain yhden pelaajan vaihtuminen voi saada koko joukkueen aivan sekaisin.
  • Edelliset ottelut. Perehtymällä joukkueen aiempiin otteluihin, saat paremmin osviittaa joukkueen nykyisestä taitotasosta.
  • Karttavalinnat. Nämä ovat tärkeitä yli kahden kartan otteluissa, sillä joukkue voi olla vahva tietyssä kartassa, mutta hyvinkin heikko toisessa.

Pelkät tilastot eivät kuitenkaan riitä, vaan sinun on myös seurattava itse otteluita. Näin pääset paremmin perille, mitä otteluissa oikeasti tapahtuu.

Mutta missä sitten harrastaa Esports vedonlyöntiä? Sekä ennakko- että livevetoja voi lyödä monilla suomalaisten suosimilla vedonlyöntisivustoilla, joista muutamina mainittakoon GGbet, Bankonbet, iBet ja nettikasinomaailman uusi tulokas - Viron lisenssin alla toimiva Excitewin.

Näiltä sivustoilta löytyy monipuolisesti erilaisia vetokohteita, ja lisäksi suurimmilta vedonlyöntisivustoilta löytyvät usein myös parhaat Esports kertoimet. Uusille betsaajille on monesti myös tarjolla mukavankokoisia aloitustarjouksia.

Uudet pelaajat voivat vedonlyöntisivustosta riippuen napata itselleen ensitalletuksen yhteydessä avokätisiä tervetuliaisetuja, joita voit hyödyntää tietysti myös Esports vedonlyöntiin. Tarjolla voi olla esimerkiksi perinteisiä talletusbonuksia tai ilmaisvetoja.

iBet100 % ylimääräistä aina 100 euroon asti!
right
Posido100 % bonus aina 200 € asti!
right
Bankonbet100 % vedonlyöntibonus aina 200 € asti
right
GGbet25 % käteispalautus
right
ExciteWin100 % vedonlyöntibonus aina 200 € asti
right
avatar

Mr. Turtle

Hei, olen Mr. Turtle, Turtlebet.com:in pääeditori ja kaikkitietävä velho. Nikin takaa löytyy ahkera kasinopelaaja, joka suosii pikakasinoita, sillä rekisteröitymisen ja KYC prosessin kanssa säätäminen on ajantuhlausta. Lempibonus: Cashback

Vertaa kasinoita

Vertaa

Nettikasino

Valitse

Bonus

Ilmaiskierrokset

Kierrätysvaatimus

Tuotevalikoima

Arvostelu

Maksutavat

Pelaa rekisteröitymättä

Kotiutus

Pelinvalmistajat

Lisenssi

Asiakaspalvelu