12.7 MLB-veikkausvihjeet: Astronomisen kovaa menoa

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Lauantaina saatiin mukavasti katetta pelitilille, kun sekä ykköstykkimme Nationals (2,15) haki voiton Baltimoresta ja Chicagon paikallistaisto jäi sopivasti alle 6,5 juoksun (1,83).

Miami Marlins – Cincinnati Reds

Marlins ja Reds pelaavat tänään sarjansa neljännen ja viimeisen ottelun. Tätä ennen Miami on onnistunut napsimaan kaksi voittoa kolmesta.

Eilinen ottelu repsahti yhden sysimustan vuoroparin seurauksena peräti 14-3-lukemiin Miamin hyväksi, mutta tuosta pelistä on turha vetää suurempia johtopäätöksiä, sillä kaksi aiempaa olivat tiukkoja 0-1 ja 2-0-pelejä.

Syöttäjät:

MIA: Dan Haren ERA: 3,34 ja WHIP: 1,06

CIN: Johnny Cueto ERA: 2,61 ja WHIP: 0,87

Redsin ässä Cueto on päässyt taas paremmin juoneen kiinni ja on antanut viimeisissä 17 syöttämässään vuoroparissa vain yhden juoksun ja uskomattomat kuusi osumaa. Dan Haren on heikohkon Marlinsin rotaation kärkipäätä, mutta kalpenee Cueton rinnalla. Hänen trendinsä on ollut Cuetoon verrattaen laskeva, sillä hän on lipsauttanut 17 edelliseen vuoropariinsa kahdeksan juoksua ja 23 osumaa.

Pitcher-etu kääntyy tänään vuorostaan Redseille, jotka saavat merkittävän suosikinviitan harteilleen, mikä on helppo allekirjoittaa.

MLB-vihjeet:

Cincinnati Reds 1,67 Bet365

Tampa Bay Rays – Houston Astros

Ala-arvoisen surkeasti pitkään pelannut Tampa on saanut kaksi ilahduttavaa voittoa Houstonista jo tähän mennessä. Tätä ennen Rays oli voittanut vain kolme 18 viimeisestä pelistään.

Astrosilla on ollut hieman raskaampi vierasjakso takana, jonka aikana se on pelannut tukuttain tasaisia otteluita, jotka ovat kuitenkin kääntyneet juoksun parin erolla vastustajille. Tänään texasilaisille siunaantuu kuitenkin loistosaumat paluuseen voittokantaan.

Syöttäjät:

TBR: Matt Moore ERA: 8,00 ja WHIP: 2,11

HOU: Lane McCullers ERA: 2,16 ja WHIP: 1,10

Leikkauspöydältä palattuaan Matt Moore on ollut todella pahassa ruosteessa kahdessa startissaan, joissa hän ei ole selviytynyt viittä vuoroparia pidemmälle ennen vaihtokomennusta. McCullers on ollut tällä kaudella suorastaan mainio ja pääsee syöttämään vanhassa kotikaupungissaan parin päivän ekstrahuilin jälkeen Astros-valmennuksen taktikoitua.

Astros voisi olla mielestämme isompikin suosikki valtaisan pitcher-edun vuoksi.

MLB-vihjeet:

Houston Astros 1,85 Expekt

 EXPEKT - 100€ vedonlyöntibonus + 10€ riskitön tuuttaus >>

Expekt on hiljattain uusinut vedonlyöntisivustonsa ja se vaikuttaakin todella onnistuneelta ratkaisulta. Pelikohteiden valikoima on hurja ja kertoimet alan kärkeä. Uusille pelaajille porkkanaa tarjoillaan 100€ + 10€ vedonlyöntibonuksen muodossa.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
100
Loistava nettikasino kaikille suomalaisille pelaajille, jotka arvostavat pelaamisessa nopeutta ja yleistä mutkattomuutta. Rapidi toimii nimittäin rekisteröitymisvapaasti, jolloin kotiutukset ovat myös äärimmäisen nopeita. Alkuun saat myös 100 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Tilivapaasti toimiva Rapidi tarjoaa uusille pelaajille vain vähintään 20€ ensitalletuksen teosta 100 kierrätysvapaata Starburst-ilmaiskierrosta!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto: Kotiutukset saa Rapidilta suoraan pankkitilille Trustlyn kautta noin 15 minuutissa!
Bonus
400€
Kierrokset
165
Erikoinen BOB Casino takaa uusille pelaajilleen 10 kappaletta Book of Aztec ilmaiskierroksia ilman talletusta. Tämä pelipaikka pitää todistaa omin silmin!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
BOB Casino polttelee tarjolle yhteensä 400 euron casinobonukset , joihin kuuluu myös 165 lunastettavaa ilmaiskierrosta! Saat 10 ensimmäistä spinniä saatavilla talletusvapaasti. Erikoistarjouksena 125% / 100€ ensitalletusbonus + 125 ilmaiskierrosta bonuskoodilla HAPPY125.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Kotiutusten käsittelyaika on Bob Casinolla 0-2 päivää. Hyväksytyt kotiutukset saa Bob Casinolta ulos n. 1-5 pankkipäivässä riippuen käytetystä maksutavasta.
Bonus
300€
Kierrokset
200
Uudet pelaajat voivat lunastaa PlayFrank -nettikasinolta rahansa tuplana aina 100€ asti ensimmäisellä talletuskerralla! Päälle saat vielä 50 ilmaista pyöräytystä Starburstiin.
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Pelaa frankilla 300 euron edestä bonusta ja käytä laajamittaisesti ilmaiskierrokset, joita annetaan uudelle pelaajalle 200 kappaletta.
Sopiiko suomalaisille?
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Saat nostot ulos PlayFrankilta 2-7 arkipäivän aikana siitä hetkestä lähtien, kun kotiutuspyyntösi on vain hyväksytty kasinon toimesta.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!