Jalkapallon EM – Ennakot puolivälieriin

Jalkapallon EM-kisoissa on edessä seuraavaksi puolivälierävaihe, jossa on mukana perinteisten suurmaiden ohella myös vahvat kisat pelanneet Sveitsi ja Turkki. Jättiläisiä kaatuu varmuudella jo kaksin kappalein perjantaina, kun huikeassa futispäivässä iskevät yhteen Espanja ja Saksa sekä Portugali ja Ranska!

Espanja – Saksa

Vahvasti alkulohkovaiheessa pelanneita Espanjaa ja Saksaa odottaa perjantaina keskinäinen välienselvittely Stuttgartissa! Neljännesvälierissä Saksa kampitti Pohjoismaiden ainoan edustajan Tanskan ja Espanja leikitteli puolestaan kumoon Georgian. Perjantaihin lähdetään todella tasaisista alkuasetelmista!

Espanja ponnisti näihin kisoihin nuoruuden innolla ja etenkin laitakaistoilta Luis de la Fuenten ryhmä on päässyt luomaan paljon vaarallisia tontteja Nico Williamsin ja Lamine Yamalin kautta. Keskikentällä Rodri, Fabián Ruiz, Pedri ja Dani Olmo ovat myös pelanneet toistaiseksi kelpo turnauksen.

Isäntämaa Saksa aloitti turnauksen pyörremyrskyn lailla, kun Skotlanti taottiin maanrakoon, mutta tämän jälkeen Julian Nagelsmannin ryhmän esitykset ovat olleet hieman maltillisempia, joskin yhä laadukkaita. Perjantaina Saksa toivoo kotiedun siivittävän Die Mannschaftin semifinaaleihin.

Kerroinasettelusta paljastuu niin kutsuttua tasabookkia, mutta kyllä Saksan kuuluisi kotiedun ja Espanjan alakerran haavoittuvuuksiin toimivan vertikaalisuuden turvin olla hienoinen suosikki. Saksan voittoa kelpaa siis sipaista lapulle kertoimella 2,82 BankonBetiltä!

BankonBet
BankonBet
100 % vedonlyöntibonus 200 € asti
right

Portugali – Ranska

Portugali ja Ranska kohtaavat perjantai-iltana Hampurissa 2016 EM-finaalin uusinnassa! Tästä parivaljakosta etenkin Les Bleus on pelannut vahvat kisat ja suosikin viitta on perjantainakin niskassa. Portugalin suhteen vedonlyöntipiireissä odoteltiin parempaa, kun karsinnat Roberto Martínezin ryhmä hoiti mykistävällä ylivoimalla, mutta toistaiseksi peliesitykset ovat olleet kaukana optimaalisista.

Lusitaanien rosterista yksi mies on noussut jälleen ylitse muiden, ainakin mitä mediaotsikoihin tulee. Cristiano Ronaldo missasi Slovenia-ottelussa rankkarin ja pelitilannemaaleja ei CR7 ole päässyt arvoturnauksissa juurikaan useista yrityksistä huolimatta takomaan ja turhautumisen näkevät kaikki.

Ranska on perjantain otteluun suosikkiasemansa ansainnut. Didier Deschampsin ryhmä on ollut omassa päässä fantastinen. Päästettyjä pelitilannemaaleja ei ole saldossa vielä ainuttakaan neljässä ensimmäisessä pelissä ja Les Bleus on voittanut myös kirkkaasti eniten kaksinkamppailuja koko turnauksessa. Perjantaina Ranska antaa pelikieltoa kärsivän Adrien Rabiotin verran tasoitusta.

Ranskan suora voitto kelpaa peleihin perjantaille kertoimella 2,40 Moi Casinolta. Taktiikkapuolella Deschamps ei lähde soveltamaan ja nopeita hyökkäyssaumoja kytätään tuttuun tapaan tälläkin kertaa keskiblokissa. Kun oma pää pitää, toiseen päähän ei tarvitse iskeä kuin kertaalleen.

Moi Casino
Moi Casino
100 % vedonlyöntibonus 100 € asti vain Turtlebetiltä!
right

Englanti – Sveitsi

Slovakiaa vastaan neljännesvälierissä Jude Bellinghamin upealla saksipotkumaalilla jatkoajalle päässyt Englanti on ollut neljässä ensimmäisessä ottelussaan todella mitäänsanomaton. Pieniä valonpilkahduksia on Gareth Southgaten taktisissa aivoituksissa nähty, mutta Englannin hyökkäyspelaaminen on yhä nimilistaan nähden riittämätöntä.

Sveitsi tarjoileekin Kolmelle leijonalle seuraavan kovan testin. Murat Yakinin suojatit kellistivät vaivatta Italian omassa neljännesvälierässään ja Nati vaikuttaa valmiilta menemään näissä kisoissa tätäkin pidemmälle. Oikeastaan Sveitsi ei ole pelannut ainuttakaan huonoa peliä ja Saksaakin vastaan voitto oli aivan käden ulottuvilla, kunnes Niclas Füllkrug nakutti pelin lohkovaiheen päätöspelin lisäajalla tasoihin.

Englannilla on sivussa näillä näkymin vain pelikieltoa kärsivä Marc Guéhi, ellei sitten myös Bellinghamille arvota pelikieltoa ennen ottelua Slovakia-ottelun kyseenalaisen tuuletuksen takia. Sveitsiltä Granit Xhakalla on ollut pieniä lihasvaivoja, mutta on odotettavissa, että Leverkusenin mies avaa.

Sveitsin kelkassa jatketaan vedoissa – napataan Yakinin ryhmän jatkopaikkaa peleihin BankonBetiltä kovalla kertoimella 2,40! Sveitsin pitäisi kyetä Englannin pelaaminen tylsyttämään, aivan samaan tapaan kuin Slovakia ja Tanskakin muun muassa kykenivät aiemmin.

BankonBet
BankonBet
100 % vedonlyöntibonus 200 € asti
right

Hollanti – Turkki

Hollanti näytti neljännesvälierissä kaapin paikan Romanialle ja 3-0-voittolukemissa ei lopulta ollut juurikaan nokan koputtamista. Nyt haaste hieman kovenee Itävallan kaataneen Turkin muodossa, mutta kyllähän tässä on rehellisesti sanottuna Oranjella kaikkien aikojen sauma porskuttaa loppuotteluun, kun kaavio on selvästi toista puoliskoa helpompi.

Turkki joutuu tähän otteluun ilman Ismail Yuksekia sekä Orkun Kökçüa, mutta Hakan Calhanoglu palaa pelikieltonsa jälkeen tositoimiin. Samet Akaydinin kunto ei ole vielä selvillä, mutta toppariparina voivat muutenkin jatkaa pari maalia Itävallan verkkoon tehnyt Merih Demiral sekä Abdulkerim Bardakci.

Molemmat joukkueet ovat oikeastaan parantaneet otteitaan turnauksen edetessä. Turkki on tietysti päässyt nautiskelemaan kotiedun veroisesta yleisön tuesta, mistä Vincenzo Montellan suojatit pääsevät hieman ammentamaan etua, mutta kentän puolellakin on nähty paljon fiksusti toteutettua taktiikkaa, jota on osaltaan myös kiittäminen Turkin menestyksestä.

Hollannin suoralle voitolle otetaan peliä lauantaille Optibetiltä kertoimella 1,63. Turkki pääsi rokottamaan Itävaltaa kahdesti erikoistilanteista, mutta Oranjen kookas alakerta ei takuulla tule tarjoamaan näistä tilanteista paljoakaan mahdollisuuksia. Pelivoimaltaan Hollanti on selvästi Turkkia vahvempi.

Optibet
Optibet
50 € riskitön veto
right
Tuomas Mäkelä avatar
Tuomas MäkeläVedonlyöntiasiantuntijaArtikkelit: 119
Erikoistuminen: Vedonlyönti
Tuomas Mäkelä on Turtlebetin vedonlyöntiekspertti, joka on innostunut erityisesti jalkapallosta, mutta varsin kaikkiruokaisena voidaan tätä miestä urheilun suhteen pitää. Tuomas lyö vapaa-ajallaan paljon vetoa ja tietämys alan uusimmista ja parhaimmista vedonlyöntisivustoista on rautainen.