Pintaa syvemmältä

Naisten ja miesten palkkaerot urheilussa

Tapio Penttilä06.10.2021Lukuaika: 21 min

    Palkkaerot naisten ja miesten urheilussa ovat tilastollinen fakta. Ei ole juurikaan väliä, tarkastellaanko Suomen vai maailman huippu-urheilijoita, palkka- ja bonusansioita vai tuloja sponsoreilta ja yhteistyökumppaneilta, kilpa- ja huippu-urheilun pelikentät ovat yhä miesten dominoima areena.

    Eroja on toki yhä edelleen myös tavallisessa työelämässä. Miehet tienaavat keskimäärin naisia enemmän sekä keskiarvo- että mediaanituloja tarkasteltaessa, eikä Suomi tee tässä tilastossa poikkeusta. Esimerkiksi Tilastokeskuksen mukaan yksityisellä sektorilla vuonna 2019 työskennelleen kuukausipalkkaisen miehen mediaaniansio oli 3 777 euroa ja naisten 2 972 euroa. Naisen mediaanieuro yksityisellä sektorilla oli siis 79 senttiä.

    Ero kuulostaa hurjalta, mutta se ei ole mitään verrattuna kilpa- ja pelikentillä vallitsevaan todellisuuteen. Ammattiurheilussa palkkaerot miesten ja naisten välillä ovat vielä merkittävästi suuremmat.

    Naisurheilijan euro lajeittain

    Yllä olevassa taulukossa on poimintoja Ylen vuonna 2017 tekemän selvityksen perusteella suomalaisten maajoukkuetason naisurheilijoiden ansioista verrattuna maajoukkuetason miesurheilijoiden tuloihin. Luvut ovat karuja lajista riippumatta. Keskimäärin naisurheilija tienaa Suomessa kolme senttiä jokaista vastaavan tason miesurheilijan ansaitsemaa euroa kohtaan.

    Lajien välillä oli toki merkittäviäkin eroja, ja esimerkiksi ampumahiihdossa Kaisa Mäkäräisen (197 087 €) ja lumilautailussa Enni Rukajärven (50 994 €) tulojen myötä naiset ansaitsivat keskimäärin mieskollegoitaan selvästi enemmän.

    Isossa kuvassa yksittäiset poikkeukset eivät kuitenkaan muuta todellisuutta. Naisurheilijat harjoittavat ammattiaan todellisessa palkkakuopassa.

    Naiskiekkoilijat elävät köyhyydessä, miehet tienaavat miljoonia

    Erot olivat suurimmat palloilulajeissa. Esimerkiksi Suomen seuratuimmassa ja suosituimmassa lajissa jääkiekossa suurituloiset NHL-ammattilaiset kasvattivat otoksen eroja merkittävästi. Aineistossa mukana olleet kahdeksan NHL-pelaajaa nostivat miesmaajoukkueen pelaajien keskimääräisen vuosiansion 3,1 miljoonaan euroon naisten ansioiden jäädessä alle 10 000 euroon. Naisten maajoukkueen pelaajat ansaitsivat siis vain noin 0,3 senttiä jokaista miehen tienaamaa euroa kohtaan.

    Tilanne naiskiekkoilijoiden osalta on ollut jopa kestämättömällä tasolla, sillä Tilastokeskuksen pienituloisuuden rajaan (17 880 € vuodessa) peilaten naismaajoukkueen jäsenet täyttävät pienituloisen kriteerit heittämällä.


    Suomessa palloilu- ja joukkuelajeissa menestys näyttäisi tuovan naisurheilijoille vain mainetta, ei mammonaa.


    Suomessa seurat eivät maksa palkkaa, ja naismaajoukkueen pelaajat elävät ja harjoittelevat ammattimaisesti köyhyyden keskellä. Taloudellinen toimeentulo on ollut vaikeaa, etenkin kun useissa tapauksissa pelaajat maksavat seuralle omavastuuosuuden joukkueen kuluista, kuten matka- ja harjoitustilojen kustannuksista sekä valmennushenkilöstön palkoista. Pelaajat siis maksavat seuroille pelaamisesta sen palkan tai muun korvauksen saamisen sijaan.


    Kuka on ammattiurheilija?

    Voiko urheilija olla ammattilainen ja urheilla työkseen ansaitsematta siitä rahaa? Kysymys on paljon moniulotteisempi kuin mitä ensin saattaisi ajatella.

    Esimeriksi Sanastokeskus määrittelee ammatin ”samankaltaista työtä tekevien henkilöiden rooliksi, joka perustuu tulonhankintatarkoituksessa tehdyn työn sisältöön ja tietyissä tapauksissa henkilön suorittamaan koulutukseen.

    Kielitoimiston määritelmä työlle puolestaan on ”tietoisesti jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävä toimintaa, työntekoa, työskentelyä, toimintaa” tai ”ansio-, palkkatyö, toimi, virka”.

    Tilastokeskuksen ammattiluokituksessa urheilijan ammatin määritelmässä riittää, että osallistuu kilpaurheilutapahtumiin, harjoittaa omaa lajiaan ja kilpailee siinä yksin tai joukkueen osana. Työ- ja elinkeinoministeriön alaisen TE-palveluiden ammattiurheilijan määritelmässä noudatellaan Tilastokeskuksen linjaa, mutta lisätään myös palautumisen ulottuvuus sekä osallistuminen erilaisiin ”sponsori- ym. tilaisuuksiin”.

    Huomionarvoista on, että ammatin ja työn käsitteiden klassisemmissa määritelmissä viitataan tulonhankintaan ja palkkatyöhön. Tilastokeskuksen ja TE-palveluiden kohdalla urheilijan ammattia määrittäessä ei puhuta ansiotulosta tai palkkatyöstä mitään. Näyttäisi siis siltä, että urheilu voi olla ammatti, vaikka sillä ei tienaisi euroakaan.

    Urheilua voi miettiä myös sijoituksena. Nuorena ja uran alkuvaiheessa leipä ja ansiot voivat olla tiukassa, mutta mahdollisen läpimurron ja menestyksen myötä palkintorahat voivat nousta nopeasti merkittäviin summiin.


    Kiekkoilijat ovat hakeneet toimeentuloon apua muun muassa työttömyyskorvauksen muodossa, mutta TE-toimiston lausunto esimerkiksi maajoukkuehyökkääjä Susanna Tapanin tapauksessa oli lohduton:

    ”Hakijan katsotaan työllistyvän päätoimisesti omassa työssään urheilijana. Hakija pelaa kahdessa seurassa jääkiekkoa ja ringetteä korkeimmalla sarjatasolla Suomessa. Hakijan toiminnan katsotaan olevan niin sitovaa, että se on esteenä kokoaikatyön tekemiselle. Mediassa olleen tiedon mukaan hakijalla on manageri apunaan.”

    – Aluksi aloin vain nauraa, kun se oli niin vitsi. Tämä tuntuu tosi epäreilulta, koska en saa palkkaa urheilusta. Ja silti työttömyystuki evättiin minulta urheilun takia, Tapani kertoi Ylelle.

    Ongelma on monille urheilijoille tuttu. Täysammattilaisena eläminen vaatii viikossa kymmeniä harjoitustunteja, eikä 40-tuntinen työviikko oheen ole optimaalinen palautumisen ja kehittymisen näkökulmasta. Kun päälle lasketaan kilpailutapahtumat matkustusvaatimuksineen, voi työelämän ja pelaamisen yhdistäminen olla mahdotonta. Monissa tapauksissa pelaajat joko ottavat palkatonta vapaata kilpailukauden ajaksi tai saavat muuten järjestettyä päivänsä kilpailun mahdollistamiseksi, esimerkiksi tekemällä lyhyempää päivää pelipäivinä tai tekemällä tunteja varastoon.

    Vaikka jääkiekkoilijat elävät suhteellisesti pahimmassa palkkakuopassa, myös jalkapallossa tuloerot ovat suuret. Helmareiden avauskokoonpanon pelaajan keskimääräinen vuosiansio oli 17 298 euroa, Huuhkajissa avaukseen nimensä saaneen pelaajan vuosiansiot nousivat yli 400 000 euroon.

    Suomessa palloilu- ja joukkuelajeissa menestys näyttäisi tuovan naisurheilijoille vain mainetta, ei mammonaa.

    Pohjoismaiden välillä ei juuri eroja sukupuolten välisissä palkkaeroissa

    Ylen yhdessä Ruotsin ja Norjan yleisradioyhtiöiden SVT:n ja NRK:n toteuttamassa jättiselvityksessä käy ilmi, ettei kolmen maan välillä ole isoja eroja: naiset tienaavat miesurheilijoita selvästi vähemmän jokaisessa mukana olleessa maassa.

    Aineistossa kolmesta Pohjoismaasta mukana olleiden 329 urheilijan tuloja tarkastelemalla selvisi, että huippu-urheilijanaiset tienasivat verovuonna 2016 yhteensä 7,6 miljoonaa euroa ja miehet peräti 135 miljoonaa euroa – miltei 18-kertaisen määrän. Huippu-urheilijanaisen euro oli aineiston perusteella Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa keskimäärin 5,6 senttiä.

    Mies-, ja naisurheilijoiden sukupuolten palkkaerot Pohjoismaissa (2016)


    Näin vuoden 2017 laaja selvitys miesten ja naisten tuloeroista urheilussa tehtiin

    Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa kerättyyn aineistoon valittiin yhteensä 10 lajia, joita harrastetaan kaikissa maissa: jalkapallo, jääkiekko, käsipallo, alppihiihto, ampumahiihto, maastohiihto, lumilautailu, yleisurheilu, golf ja uinti. Lisäksi jokainen maa sai valita lajeja kansallisen erityiskiinnostuksen mukaan. 

    Suomessa miesmaajoukkueurheilija ansaitsi keskimäärin noin 661 000 euroa vuodessa, nainen 22 000 euroa. Naisurheilijan euro oli Suomessa keskimäärin 3 senttiä.

    Ruotsissa miesmaajoukkueurheilijan vuosiansio oli keskimäärin noin 1,6 miljoonaa euroa. Naisurheilijan vuosiansiot jäivät noin 22 800 euroon. Naisurheilijan euro oli Ruotsissa vain noin 1,4 senttiä.

    Norjassa urheilijanaiset tienasivat keskimäärin noin 58 000 euroa vuodessa, miehet 247 000 euroa. Tilanne oli vertailumaista paras, mutta silti sukupuolten välinen palkkaero oli huima – naisurheilijan euro oli Norjassakin vain noin 23 senttiä. 

    Tulotiedot ovat vuodelta 2016, eivätkä ne välttämättä ole täydelliset. Kaikissa maissa urheilijoilla on jonkinlainen mahdollisuus siirtää tuloja urheilijarahastoihin ja vähentää lajista syntyneitä kuluja verotuksessa.

    Suomessa (Yle) aineistossa tutkittiin verovuoden maajoukkueurheilijoiden tuloja 12 lajissa: jääkiekko, jalkapallo, maastohiihto, ampumahiihto, alppihiihto, lumilautailu, käsipallo, golf, uinti, yleisurheilu, paini ja nyrkkeily. Mukana oli 56 miestä ja 50 naista.

    Maajoukkuetason 56 miesurheilijaa tienasivat yhteensä 37 miljoonaa euroa, naisilla yhteistienestit jäivät 1,1 miljoonaan euroon.

    Ruotsissa (SVT) aineistossa mukana oli kahdeksan lajia: jalkapallo, jääkiekko, alppihiihto, maastohiihto, ampumahiihto, uinti, yleisurheilu ja golf. Golf jätettiin aineiston ulkopuolelle. Urheilijoiden määrä oli 143, joista 108:lle löydettiin riittävällä luotettavuudella tulotietoja.

    Ruotsissa aineistossa mukana olleiden miesurheilijoiden keskimääräinen vuosiansio oli noin 1,6 miljoonaa euroa, naisten ansioiden jäädessä noin 22 800 euroon. Miehet tienasivat keskimäärin 72 kertaa enemmän naisiin verrattuna.

    Ruotsissa naiset ansaitsivat enemmän uinnissa (n. 23 800 € vuosiansiot vs. n. 4 400 €), maastohiihdossa (n. 30 720 € vs. n. 14 000 €) ja alppihiihdossa (n. 32 000 € vs. n. 21 100 €).

    Ruotsissa tuloeroja sukupuolten välillä nostivat eniten jääkiekko (miesten keskiansio vuodessa noin 4,6 miljoonaa euroa vs. naisten n. 15 600 €) sekä jalkapallo (miesten n. 2,2 miljoonaa € vs. naisten n. 30 000 €).

    Norjassa (NRK) tutkittiin kymmenen lajin urheilijoiden tuloeroja: käsipallo, jalkapallo, jääkiekko, golf, yleisurheilu, alppihiihto, maastohiihto, ampumahiihto, lumilautailu ja uinti. Mukana oli 110 urheilijaa, 55 naista ja 55 miestä.

    Lumilautailussa ja uinnissa otoskoko oli liian pieni keskitulon laskemiseksi, ja lajit jätettiin tulosten ulkopuolelle.

    Tulokset Norjassa olivat vertailumaista tasa-arvoisimmat: miesurheilijan keskimääräinen vuosiansio oli kaikki lajit huomioiden noin 247 000 €, naisurheilijan noin 58 000 €. Naisurheilijan euro Norjassa oli siis keskimäärin noin 23 senttiä.

    Norjassa naiset ansaitsivat enemmän vain golfissa, jossa naiset tienasivat noin 210 000 € vuodessa enemmän miespelaajiin verrattuna.


    Tuloerot sukupuolten välillä valtavia myös huipulla

    Jos sukupuolten välisiä palkkaeroja tarkastellaan laajemman aineiston sijaan absoluuttisella huipulla, voidaan havaita erojen olevan edelleen merkittäviä.

    Mikäli tarkastellaan palkkaeroja kotimaan näkökulmasta, Suomeen veroja maksavien urheilijoiden osalta, miehet dominoivat verovuonna 2019 eniten tienanneiden listaa.

    Eniten tienanneet suomalaisurheilijat (2019)

    Palkkakuningatar Kaisa Mäkäräinen löytyy vasta listan sijalta 14. eniten tienaavana naisena. Mäkäräisen jälkeen seuraava naisurheilija vuonna 2019 oli Krista Pärmäkoski, joka jäi top 20:n (22.) ulkopuolelle niukasti noin 80 000 euron tuloillaan. Huomionarvoista on se, että eniten tienanneiden naisurheilijoiden listalle mahtuu vain yksilölajin urheilijoita. Tutkin mediassa esillä olleita verotietoja vuosien 2016 ja 2019 ajalta, eikä neljän vuoden aikana mukaan mahtunut yhtäkään joukkuelajin edustajaa.

    Eniten tienanneet suomalaiset naisurheilijat (2019)

    Vaikka vuosittaisia vaihteluita tuloissa esiintyy etenkin talvilajien yksilöurheilijoiden osalla, tarkastelujakson aikana voidaan huomata naisten tulojen laahaavan tasaisesti perässä myös eniten tienanneiden urheilijoiden keskiansioiden perusteella.

    Kymmenen eniten ansainneen suomalaisurheilijan keskitulot verovuosina 2016-2019

    Vuonna 2016 naisten tulokärjen keskimääräinen euro kaikkiin urheilijoihin verrattuna oli 23 senttiä, vuonna 2017 21 senttiä, 2018 vain 12 senttiä ja vuonna 2019 17 senttiä.

    Palkkaerot valtavia myös maailmalla

    Palkkaerot miesten ja naisten urheilussa ovat maailmanlaajuinen ilmiö, vaikka yllä käsiteltiin vain pohjoismaista ja suomalaista aineistoa.

    Esimerkiksi Yhdysvalloissa trendi on hyvin samankaltainen ja palkkaerot jopa suhteessa suurempia, olkoonkin, että naisammattilaisten vuosiansiot ovat keskimäärin merkittävästi suurempia kuin Pohjoismaissa.

    Alla olevaan taulukkoon on kerätty palkkadataa viidestä lajista, joissa on ammattimaista sarja- ja kilpailutoimintaa sekä miehissä että naisissa.

    Mies- ja naisurheilijoiden keskiansioita lajeittain (USA, maailma 2019)

    Datan perusteella tennis nousee esille positiivisessa valossa. Naisten ammattilaistenniksen kattojärjestön WTA:n ja miesten ammattilaistenniksen kattojärjestön ATP:n top 100 -listalla olevien pelaajien keskiansiot ovat ylivoimaisesti lähimpänä toisiaan. Naispelaajan euro on keskimäärin noin 84 senttiä.

    Taistelu palkkatasa-arvon puolesta tenniksessä ei ole kuitenkaan ollut helppo, eikä se ole ollut lyhyt. Urheilun tasa-arvon pioneeri, ristiritari ja puolestapuhuja Billie Jean King aloitti 1970-luvulla taistelun kohti palkkatasa-arvoa tenniksessä, ja vaikka ensimmäinen erävoitto (tasa-arvoinen palkintorakenne US Openissa) tuli jo vuonna 1973, viimeiset Grand Slam -turnaukset Ranskan avoin tennisturnaus ja Wimbledon seurasivat perässä vasta vuonna 2007.

    Vaikka tennis on edennyt pitkälle yli 50 vuotta kestäneen taistelun aikana, työtä on yhä tehtävänä. Palkintorahojen tasapuolinen jakautuminen Grand Slam -turnaukset pois lukien on pikemminkin poikkeus kuin sääntö ja tuloerot miesten ja naisten välillä ovat yhä olemassa.

    Muut lajit kuten golf, koripallo, jääkiekko ja jalkapallo ovat vielä vuosikymmenten päässä tenniksen kehityksestä.

    Esimerkiksi FIFA:n hallinnoimassa jalkapallon MM-kisoissa epätasa-arvo palkintorahojen jakautumisen suhteen on suorastaan eeppinen. Vuoden 2018 miesten jalkapallon maailmanmestaruusturnauksen palkintorahapotti oli 400 miljoonaa dollaria, eli noin 330 miljoonaa euroa. Voittajajoukkue Ranska nettosi pokaalin ohella 38 miljoonaa dollaria, tai 31,3 miljoonaa euroa.

    Vuotta myöhemmin naisten MM-kultaa jalkapallossa juhlinut USA:n joukkue sai tyytyä murto-osaan miehiin verrattuna – vuoden 2019 MM-kisoissa rahaa oli jaossa 30 miljoonaa dollaria ja voittajajoukkue sai tyytyä 4 miljoonan dollarin eli noin 3,3 miljoonan euron pottiin.

    Miesten ja naisten tuloerot jalkapallossa

    FIFA:n silmissä naisten maailmanmestaruuden arvo oli noin 11 prosenttia miesten maailmanmestaruudesta.

    Naiset harvassa Forbesin eniten tienanneiden urheilijoiden listauksissa

    Olemme tarkastelleet tähän mennessä naisten ja miesten välisiä palkkaeroja urheilussa Pohjoismaissa laajemmin, Suomessa urheilun tulokuninkaiden ja -kuningattarien osalta, luoneet katsauksen viiteen suureen lajiin Yhdysvalloissa ja pöyristyneet FIFA:n sekä UEFA:n palkintorahojen jaon selvistä eroista sukupuolten välillä.

    Varmastihan tilanne on edes vähän parempi, mikäli tarkasteluun otetaan urheilusta leipänsä tienaavien kermojen kerma, Forbesin legendaariset eniten tienanneiden urheilijoiden listat vuosilta 2010–2020?

    No ei, eipä juuri. Vaikka miten lukuja kääntelisi, naisilla ei ole ollut asiaa globaalin urheilun massipäälliköiden tulolistan top 10:een yhtenäkään vuotena tarkastelujakson aikana. Jopa sadan eniten tienanneen joukkoon yltäminen on tehnyt tiukkaa.

    Vuoden 2020 top 100 -listalle ylsi kaksi naisurheilijaa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016. Tenniksen supertähdet Naomi Osaka ($37,4 miljoonaa, listan 29.) ja Serena Williams ($36 miljoonaa, listan 33.) iskivät kiilaa muuten miesten hallitsemalle listalle.

    Eniten tienanneet naisurheilijat maailmassa (2020)

    Positiivisena sivuhuomautuksena voidaan mainita Osakan rikkoneen 37,4 miljoonan dollarin tuloillaan naisurheilijoiden yhden vuoden tuloennätyksen, joten kehitys absoluuttisella huipulla käy kohti yhä korkeampia tuloja.

    Valitettavasti tulokuningatarten keskiansioiden kehitys ei ole yhtä iloista katsottavaa. Kymmenen eniten tienanneen naisurheilijan keskiarvotulon trendikäyrä vaikuttaa olevan ikävän flätti, suorastaan laskeva tarkastelujakson aikana.

    Ylimmillään tarkastelujakson aikana naisen dollari oli 27 senttiä vuonna 2012, alimmillaan 10 senttiä vuonna 2018. Koko tarkastelujakson keskiarvo naisen dollarille oli 19 senttiä.

    Tulokuningatarten terävimmän kärjen ansioita lähemmin tarkasteltaessa huomataan, ettei tasaista positiivista kehitystä ole juuri havaittavissa. Vuodesta 2013 asti tilastoitu maksettujen palkintorahojen keskiarvo trendaa hitaasti tasa-arvoisempaan suuntaan, mutta kokonaisansioiden keskiarvo on huippuvuodesta 2020 huolimatta ollut laskusuunnassa.

    Kymmenen eniten tienanneen naisurheilijan ansioiden keskiarvon kehitys vuosina 2010-2020

    Vaikuttaisi siltä, että naiset tienaavat miehiä vähemmän urheilukentillä riippumatta tasosta, lajista tai maasta. Tennis muodostaa positiivisen poikkeuksen, mutta siinäkin sadan eniten tienaavan naisen keskiarvotulot miehiin verrattuna ovat noin 15–16 prosenttia pienemmät.

    Forbesin top 10 eniten ansanneiden urheilijoiden keskiarvotulot sukupuolittain vuosittain listattuna

    Mistä urheilun palkkaerot miesten ja naisten välillä johtuvat?

    Mistä naisten ja miesten väliset palkkaerot työelämässä johtuvat?

    Jotta voisimme ymmärtää miesten ja naisten palkkaeroja urheilussa, on hyvä ensin tutkia ilmiötä tavallisen työelämän parissa. Sukupuolten välisistä palkkaeroista ja työelämän epätasa-arvosta käydään edelleen aktiivista keskustelua. Epäkohtien esille nostaminen, niistä keskusteleminen sekä ongelmien syiden tutkiminen ovat ensisijaisen tärkeää, jotta niiden ratkaisemiseksi löydetään sopivat keinot.

    Hyvistä tarkoitusperistä huolimatta keskustelu tuntuu olevan jokseenkin poteroitunutta ja poliittisten motivaatioiden sävyttämää. Vaikka yhteisymmärrys jonkinasteisesta palkkaerosta sukupuolten välillä löytyy, osapuolet voivat olla eri mieltä eron suuruudesta, osapuolet eivät jaa näkemyksiä syistä ilmiön taustalla eivätkä välttämättä edes keskustele ilmiöstä samoilla käsitteillä.

    Esimeriksi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtava asiantuntija Heidi Marttila kertoi naisten ja miesten välisen palkkaeron olevan noin kolme prosenttia vuonna 2015. Ammattiliittojen keskusjärjestö STTK puolestaan kertoo eron olevan 16 prosenttia, ja Yle on samoilla linjoilla.

    Marttilan mukaan ’naisen euro on 80 senttiä’ -keskustelu on jopa tarkoituksenmukaisesti harhaanjohtavaa, sillä siinä verrataan kaikkien palkansaajien keskiansioita ammatista riippumatta. Todenmukaisemman kuvan saisi, mikäli verrattaisiin palkkaeroja täsmälleen samaa työtä tekevien kesken, jolloin naisen euro olisi pikemminkin 97 senttiä.

    Keskustelu kaipaa selkeämpiä raameja.

    Tarkastellaanko sukupuolten välistä palkkaeroa laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta, jossa otetaan huomioon esimerkiksi tasavertaiset mahdollisuudet koulutuksessa ja työelämässä, kulttuurihistoriasta perityt ennakkoasenteet naisten ja miesten rooleista yhteiskunnassa ja vaikkapa äitiyden vaikutus? Jos näin on, tällöin Ylen ja STTK:n käyttämä data kaikkien palkansaajien keskiansiosta ja siitä johdettu 16 prosentin ero on oikeutettu väite. 


    Miten palkan suuruus määräytyy?

    Klassisen taloustieteen mukaan palkka, eli työvoiman kustannuksen hinta, määräytyy kuten kaikki muutkin hinnat vapailla markkinoilla – kysynnän ja tarjonnan kohtauspisteessä.

    Mitä enemmän kysyntää (työnantaja) työvoimalle on suhteessa tarjontaan (työntekijä), sitä korkeammaksi palkat nousevat. Vastaavasti, mitä enemmän tarjontaa (työntekijöitä) suhteessa kysyntään (työpaikka) on, sitä alhaisempi palkka vapaan markkinan tilanteessa on.

    Nykyisin palkka neuvotellaan harvoin täysin vapaassa markkinatilanteessa. Suomessa palkka määritetään työnantajan ja työntekijän sopimuksessa, jonka vähimmäisehdot määrää työehtosopimus.

    Työehtosopimus puolestaan on työntekijöitä edustavan järjestön ja työnantajan tai työnantajia edustavan järjestön välinen sopimus alakohtaisista työehdoista, kuten palkoista, lomista ja muista eduista.

    Eräiden teorioiden mukaan keskitetyt työehtoneuvottelut ja työehtosopimukset vahvistavat täysin vapaassa markkinatilanteessa heikommassa asemassa olevien työntekijöiden asemaa ja oikeuksia.


    Mikäli taas halutaan tarkastella sukupuolten välistä palkkaeroa hyvin rajatusti täsmälleen samaa työtä tekevien ansioiden kautta, Marttilan esittämä kolmen prosentin ero on perusteltu.

    Johtuvatko sukupuolten väliset palkkaerot syrjinnästä?

    Tässä artikkelissa tarkastellaan palkkaeroja sukupuolten välillä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä. Koen, että työelämän, saati yksittäisen ammatin palkkatason tarkastelu muusta yhteiskunnallisesta todellisuudesta irrotettuna, ei yksinkertaisesti ole mielekästä.

    Mikäli ilmiötä tarkasteltaisiin tarkasti rajattuna yksittäisen ammatin palkan kautta, naisten ja miesten yhteiskunnallinen asema, kulttuurinormit ja niiden historiallinen kehitys sivutettaisiin lähes täysin. Koen, että tässä tapauksessa emme voi saada hyvää kokonaisymmärrystä ilmiöstä, emmekä yhtä herkästi mahdollisia syrjiviä rakenteita tai niiden juurisyitä.

    Mistä erot sitten johtuvat?

    Teorioita on monia, ja niitä on tutkittu paljon. David Runcien varsin oivallisessa raportissa ”The Gender Wage Gap in Sports: Explaining the Pay Gap in Sports” on perehdytty lukuisiin eri lähteisiin muun muassa taloustieteen ja sosiologian saralla.

    Runcien mukaan palkkaeroja voidaan selittää ei-syrjivillä ja syrjivillä teorioilla.

    Ei-syrjivien teorioiden ja selitysten mukaan työntekijöiden palkkaeroihin sukupuoleen tai rotuun katsomatta vaikuttavat neljä tekijää:

    • Työntekijän tuottavuus
    • Koulutus
    • Työtuntien määrä
    • Ammatti.

    Ei-syrjivät teoriat katsovat, että mitä tuottavampi ja tehokkaampi työntekijä on, sitä arvokkaampi hän työnantajalle on, mikä heijastuu myös korkeampana palkkana.

    Myös koulutus vaikuttaa palkkatasoon. Vaikka naisten osuus korkeakoulutetuista on suurempi, ei-syrjivien teorioiden mukaan naiset valitsevat eri pääaineet ja valmistuvat eri tutkintoihin kuin miehet. Miehet valitsevat naisia useammin matemaattiset ja tekniset alat, jotka antavat valmiuksia työskennellä ammateissa, joissa on korkeampi ansaintapotentiaali.

    Ei-syrjivien teorioiden mukaan myös työtuntien määrä ja ammatinvalinta ovat keskeisiä palkkatasoon vaikuttavia tekijöitä. Teorioiden mukaan naiset eivät ajallisesti mitattuna työskentele yhtä paljon kuin miehet, jolloin miehet vääjäämättä oppivat ammatissa keskeisiä taitoja nopeammin ja ovat näin ollen tuottavampia työntekijöitä.

    Lisäksi työhön käytetty aika ja siinä opitut taidot saattavat voivat vaikuttaa mahdolliseen ylennykseen; mitä enemmän spesifejä taitoja ja parempi ymmärrys kokonaisuudesta on, sitä todennäköisemmin työntekijä on pätevä hakija vaativampaan tehtävään työnantajan organisaatiossa.

    Lisäksi ei-syrjivien teorioiden mukaan ihmiset valitsevat eri ammatteja tietoisesti, eikä vapaalla valinnalla ole mitään tekemistä syrjinnän kanssa. Syiksi eri ammattien valintaan esitetään esimerkiksi halu tai tarve joustavaan työaikaan ja osa-aikaisen työnteon mahdollisuuteen. Motiiveiksi joustavan työajan ja osa-aikaisen työn valintaan ei-syrjivät teoriat kuitenkin esittävät pinttyneitä stereotypioita naisten ja miesten välisestä roolista yhteiskunnassa ja perheessä. Näitä ovat muun muassa ajatus siitä, että naiset lähtökohtaisesti ovat keskeisemmässä roolissa perheen kotitalouden pyörittämisessä ja lasten kasvattamisessa.

    Ei-syrjivien teorioiden mukaan palkkaerot naisten ja miesten välillä selittyvät siis seuraavilla tekijöillä:

    • Naiset työskentelevät vähemmän, sillä naisilla on suurempi rooli kotitalouden pyörittämisessä.
    • Naiset ovat vähemmän sitoutuneita työelämään ja eivät ole yhtä tuottavia.
    • Naiset opiskelevat aloja, joista valmistuneet ansaitsevat vähemmän.

    Syrjivien teorioiden mukaan palkkaerot ja epätasa-arvo työelämässä ovat monimutkainen kokonaisuus, mutta syiksi voidaan esittää ainakin

    • yhteiskunnalliset stereotypiat
    • ennakkoasenteet ja puolueellisuus
    • äitiyteen perustuva syrjintä.

    Naiset osana työvoimaa on historiallisesti varsin tuore ilmiö. Vielä 100 vuotta sitten yleisesti hyväksytyn kulttuurisen normiston mukaan naisen työ oli pitää huolta kodista ja lapsista.

    Naisten osuus työvoimasta lähti merkittävään nousuun 1930-luvulla, ja kiihtyi seuraavina vuosikymmeninä erityisesti avioliitossa olevien naisten osalta. Silti, esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 1970 vain 50 % yksinelävistä naisista ja 40 % avioliitossa elävistä naisista kävi töissä. 1990-luvulle tultaessa 25–54-vuotiaista naisista 74 % oli osa työvoimaa, ja nykyisin Yhdysvalloissa luku on vakiintunut noin 76 prosenttiin. Miehillä vastaavan ikäluokan työllisyysaste on 89 %.

    Vertailun vuoksi Suomessa 15–64-vuotiaiden naisten työllisyysaste vuonna 2019 oli 71,8 %, miesten 73,3 %.

    Asenteet muuttuvat jokseenkin hitaasti, vaikka yhteiskunta on ottanut merkittäviä askeleita luodakseen tasa-arvoisia mahdollisuuksia kouluttautua ja suuntautua työelämään.

    Syrjivien teorioiden mukaan stereotypiat naisten ja miesten rooleista yhteiskunnassa ovat pinttyneet syvälle kollektiiviseen tajuntaamme. Ajatellaan, että nainen on perheen ensisijainen lasten hoitaja ja kotitalouden pyörittäjä ja miehen tehtävä on tuoda leipä pöytään työmaailmassa.

    Tämänkaltainen ajattelu ohjaa myös selittämään tuloeroja valinnan illuusiolla. Pelkistetysti ajatusketju voidaan esitellä seuraavasti:

    Koska naiset ovat lasten ensisijaisia hoitajia ja kotitalouden pyörittäjiä, he lähtökohtaisesti haluavat työskennellä miehiä vähemmän ja valitsevat osa-aikaisia ja joustavia työtehtäviä, jotta voivat olla enemmän läsnä kotona. Tämä halu ohjaisi myös koulutusvalintoja; naiset kouluttautuvat aloille, joissa viikot ovat lyhyempiä ja työmäärä tunneissa mitattuna pienempi.

    Syrjivien teorioiden mukaan myös ennakkoasenteet sukupuolta kohtaan ja jopa suoranainen suosiminen sukupuolen perusteella vaikuttaa palkkaeroihin. Ajatellaan, että miehet ovat lähtökohtaisesti parempia ja tuottavampia työntekijöitä kuin naiset.

    Myös miesten korkeampi motivaatio työntekoa kohtaan esitetään yhtenä tekijänä. Ajatellaan, että miehet ovat historiallisista kulttuurinormeista johtuen lähtökohtaisesti motivoituneempia tuomaan leivän perheen pöytään ja katon pään päälle, ja naisilla olisi taipumus suosia parempipalkkaisia miehiä puolisoa valittaessa.

    Syrjivien selitysten mukaan työelämässä miesten saatetaan ajatella olevan tuottavampia työntekijöitä ja parempia vain sukupuolensa perusteella. Kasvatus, koulutus, työkokemus ja ympäristön vaikuttavat tekijät saavat tässä ajattelumallissa valitettavan vähän painoarvoa.

    Myöskään äitiyttä ei voi syrjivien teorioiden mukaan ohittaa palkkaerojen selittäjänä. Työelämässä ollaan varovaisia nuorten naisten palkkaamisen suhteen, ja työhaastattelussa voidaan esittää syrjiviä kysymyksiä esimerkiksi perheen perustamisen suunniteltuun ajankohtaan liittyen. Äitiys nähdään mahdollisesti sekä kustannusriskinä palkallisen äitiysloman muodossa että alentuneena tuottavuutena pitkässä juoksussa.

    Yhteenvetona voidaan todeta, että yhtä selkeää syytä palkkaeroille ei voida nimetä. Olisi myös kapeakatseista hyväksyä vain syrjivät tai ei-syrjivät teoriat ilmiön selitykseksi. Ulkopuolisen silmin eri koulukuntien teoriat ovat ainakin osittain päällekkäisiä.

    Molemmat teoriat tuntuvat kuitenkin tunnustavan, että palkkaa tulisi ansaita tuottavuuden perusteella, sukupuoleen katsomatta.

    Mistä naisten ja miesten väliset palkkaerot urheilussa johtuvat?

    Miesten ja naisten väliset palkkaerot urheilussa on todettu artikkelin alkuosassa hyvinkin kattavan aineiston pohjalta. Lajeista ainoastaan tenniksessä naisten palkkataso on edes jokseenkin lähellä miesten palkkatasoa. Miksi näin on?

    Urheilu, media ja markkinat – rahavirtojen pyhä kolmiyhteys

    Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen on tutkinut ansiokkaasti liikunnan ja urheilun kehitystä ja ammattimaistumista 1900-luvulta tähän päivään. Väitöskirjassaan ”Kenttien kutsu: tutkimus liikuntakulttuurin muutoksesta” Itkonen esitti monia oivallisia huomioita huippu-urheilun kehityksestä ja asemasta, jotka auttavat hahmottamaan myös urheilun palkkaeroja miesten ja naisten välillä.

    Yksi tärkeimmistä huomioista on urheilun asteittainen irtaantuminen politiikasta kohti julkisuusmarkkinallista urheilua, jossa medialla ja markkinavoimilla on yhä suurempi valta. Olemme kulkeneet pitkän matkan olympialiikkeen amatörismin ihannoinnista kohti ammattimaisuutta, ja samalla pelurit huippu-urheilun korttipöydässä ovat vaihtuneet.

    Urheilun ammattimaistuminen ja tiivis yhteys mediaan on tehnyt urheilusta viihdetuotteen, jota myydään kuluttajille. Urheilun merkitys kansallista yhtenäisyyden tunnetta luovana tekijänä on vähentynyt, kun arjen tarjontaa ja kilpailukalenteria täyttävät niin joukkue- kuin yksilölajeissakin ammattilaisliigat, -sarjat ja -turnaukset rahapalkintoineen.

    Globalisaatio ja teknologian kehitys ovat osaltaan ruokkineet urheilutuotteen kasvua, ja kuluttajat voivat käyttää aikaa ja rahaa juuri heitä kiinnostavien urheilulajien ja urheilijoiden seuraamiseen suhteellisen edullisesti ja vaivattomasti.

    Urheilun seuraaminen ei rajoitu enää oman kylän tai kaupungin legendojen seuraamiseen katsomossa ja kentän laidoilla, vaan myllykoskelainen jalkapallofani voi hyvinkin elää mukana FC Barcelonan, Manchester Unitedin tai Dallas Cowboysin menestyksen ja menestymättömyyden mukana siinä missä kotoisen Myllykosken Pallonkin.

    Urheilu kiinnostaa kuluttajia, ja media mainostulojen ja tilausmaksujen toivossa on enemmän kuin valmis sitä kuluttajille välittämään.

    Esimerkiksi Yhdysvalloissa TV-kauden 2019/2020 katsotuimmasta neljästä lähetyksestä kolme oli amerikkalaisen jalkapallon lähetyksiä: NFL Sunday Night Football piti ykkössijaa, NFL Thursday Night Football oli kolmanneksi katsotuin ja NFL Monday Night Football neljänneksi katsotuin lähetys.

    Myös Suomessa urheilulla on merkittävä sija median kulutuksessa. Perinteisesti Suomessa katsotuimpien TV-lähetysten kärkisijoja ovat miehittäneet Linnan juhlat ja urheilun suurtapahtumat tuossa järjestyksessä. Vuonna 2019 tähän saatiin poikkeus, kun jääkiekon MM-kisojen finaali Suomen ja Kanadan välillä keräsi vastaanotinten ääreen eniten yleisöä, peräti 2 710 000 katsojaa.

    Urheilun kiinnostavuuden jatkaessa kasvuaan yritykset ovat ymmärtäneet urheilun ja urheilijoiden välineellisen voiman kaupallisten intressiensä edistämisessä. Sponsorointi ja yhteistyökumppanuudet niin liigojen ja sarjojen, joukkueiden kuin urheilijoidenkin kanssa ovat loistava keino tavoittaa haluttu kohdeyleisö.

    Seurojen ja sankariurheilijoiden tunnettuus sekä niihin liitetyt positiiviset mielikuvat ovat loistava väline yrityksille tuoda omaa brändiään kuluttajien tietoisuuteen ja rakentaa jo alkuvaiheessa luottamusta brändin ja asiakkaan välille.

    Urheilun (tuotteena), median ja markkinoiden voidaan siis todeta muodostavan huippu-urheilun kolmiyhteyden.

    Mitä kiinnostavampi urheilu(tuote) on, sitä suuremmaksi kysyntä kuluttajien keskuudessa muodostuu ja sitä valmiimpi media tuotteen välittämiseen kuluttajille on.

    Median kasvattaessa tavoittavuutta ja näkyvyyttä keräävät vääjäämättä myös markkinat. Mitä enemmän näkyvyyttä mediassa urheilutuote saa, sitä suuremmiksi markkinoilta tuotteen alkulähteille virtaavat yhteistyökumppanuus- ja sponsoritulovirrat muodostuvat.

    Urheilutuotteen, median ja markkinan ymmärtäminen tärkeää tuloeroja pohdittaessa

    Urheilun, median ja markkinoiden keskinäisten suhteiden ymmärtäminen on keskeistä sukupuolten välisten palkkaerojen ymmärtämiselle. Naisten ammattilaisurheilu on edelleen verrattain uusi tulokas, ja naiset joutuvat kamppailemaan yhä pirstaloituneemmassa kulutuskulttuurissa ihmisten kiinnostuksesta ja ajasta.

    Markkinoilta on löydettävä oma tila ja kohdeyleisö, tuotetta ja suhteita mediaan on jaksettava kehittää systemaattisesti. Tuotteen kiinnostavuuden noustessa, näkyvyyden ja tunnettuuden kasvaessa mediassa myös markkinat seuraavat vääjäämättä perässä.

    Teknologinen kehitys ja uudet alustat voivat myös olla merkittävässä asemassa. Sosiaalisen median kautta sekä seurat että yksittäiset urheilijat voivat luoda itselleen merkittäviäkin tulovirtoja brändäämällä itseään, olemalla aktiivinen ja rakentamalla itselleen seuraajakuntaa.

    Vaikka perinteiset massamediat, kuten TV ja miksei myös suoratoistopalvelut, istuvat edelleen suurimpien rahavirtojen päällä, sosiaalinen media ja vaikuttajamarkkinointi on varteenotettava vaihtoehto yrityksille markkinointistrategioita mietittäessä.

    Miten palkat määräytyvät urheilussa?

    Urheilijoiden palkkoja tarkasteltaessa on tärkeää huomioida urheilun, median ja markkinan kolmiyhteyden määrittämän kehyksen vaikutus palkkojen muodostumiseen.

    Näkyvyys ja tavoittavuus median kautta kasvaa tuotteen kiinnostavuuden ja kysynnän perusteella, ja näkyvyyden ja tavoittavuuden myötä kiinnostuvat myös markkinat eli yhteistyökumppanit. Mitä suurempi kiinnostavuus, sitä parempi mahdollisuus tuotteella on lätkäistä nollaa luvun perään esimerkiksi TV-lähetysoikeuksia ja kumppanuussopimuksia neuvoteltaessa.

    Lisäksi palkkojen muodostumista on hyvä tarkastella erikseen joukkue- ja yksilölajien osalla, sillä tulovirtojen muodostuminen ja etenkin niiden jako poikkeaa merkittävästi joukkuelajin urheilijan ja yksilölajin urheilijan välillä.

    Miten joukkuelajin urheilijan palkka muodostuu?

    Ensimmäisenä tekijänä on luonnollisesti käytettävissä oleva kokonaisbudjetti ja kuinka ison osan pelaajabudjetti siitä saa. Pelaajabudjetin suuruus määrittää urheilijoille jaettavissa olevan kokonaispotin.

    Joukkuelajeissa toimintaa pyörittävän organisaation tulolähteet (revenue streams) voidaan jakaa karkeasti neljään osaan:

    1. Ottelutapahtumista saataviin tuloihin (esimerkiksi lipputulot, VIP- ja yritysmyynti, oheismyynti)
    2. Kannattajuustoiminta (esimerkiksi jäsenyysmaksut, oheistapahtumat)
    3. Lähetysoikeuksien myynti (TV-, radio-, suoratoisto)
    4. Yhteistyökumppanuudet ja sponsoritulot.

    Se, miten suureksi tulovirta lopulta muodostuu, riippuu monesta tekijästä. Yksi suurimmista tekijöistä on kuitenkin jo aiemmin käsitelty urheilutuotteen, median ja markkinoiden pyhä kolmiyhteys, eikä urheilutuotteen itsensä tekemää taidokasta markkinointia voi yksinkertaisesti korostaa tarpeeksi. Yhtenä loistavana esimerkkinä urheilun brändimarkkinoinnista voidaan mainita amerikkalaisen jalkapallon ammattilaissarja NFL.

    Kuinka suuri pelaajien osuus seuran kokonaistuloista sitten on?

    Pelaajien osuus liikevaihdon osuudesta kustannusten kattamisen ja omistajan itselleen ottavan siivun jälkeen vaihtelee lajeittain ja maittain. Esimerkiksi NBA:ssa liikevaihdosta noin 50 prosenttia ohjautuu pelaajille. Huomionarvoista on, että naisten koripallon ammattilaissarjassa WNBA:ssa vastaava luku on vain 25 prosenttia.

    Kotimaan urheilussa tuoretta dataa tulonjaosta on hieman haastava löytää, mutta kansallislajimme pesäpallo tarjoaa tietoja vuodelta 2012, joita käytän paremman puutteessa lähteenä.

    Pesäpallo sopii vertailupohjaksi myös siitä syystä, että se on ollut pitkään naisten kotimaan palloilusarjoista seuratuin, ja piti kärkipaikkaa ainakin vielä vuonna 2017.

    Vuonna 2012 miesten Superpesiksen joukkuekuluihin (huom. sisältää myös pelinjohdon ja valmennuksen) ohjautui kokonaisbudjeteista kaikki seurat huomioiden keskimäärin noin 48 %. Naisten Superpesiksessä joukkuekuluihin ohjautui noin 30 %.

    Yksittäisiä joukkueita tarkasteltaessa kokonaisbudjetista joukkuekuluihin naisten puolella ohjautui suurimmillaan 69 % ja pienimmillään 11 %. Miesten puolella vastaavat lukemat olivat 68 % ja 23 %. Lukemia tarkastellessa on tärkeää muistaa joukkuekulujen suhteellisen osuuden todennäköisesti olevan sitä pienempi, mitä suurempi kokonaisbudjetti on.


    Näin palkkaerot sukupuolten välillä näkyvät pesäpalloilun arjessa

    Miten palkkaerot sukupuolten välillä näkyvät urheiluseuran arjessa? Pyysin pelaajakokemusta miesten Superpesiksestä sekä valmennus- ja pelinjohtokokemusta niin miesten kuin naisten Superpesiksestäkin omaavaa Mikko Pirhosta avaamaan palkkaerojen vaikutusta joukkueiden toiminnan arkeen.

    ”Kansallispeli pesäpallon sisällä pelaajapalkkiot ovat tänäkin päivänä todellinen villi länsi. Pelaajapalkkioiden sääntely on vaikeaa, sillä kansainvälisen ulottuvuuden puuttuessa tarkkaa palkkarakennetta ei muodostu ja lopulta tilanne muodostuu jo miestenkin Superpesiksessä sellaiseksi, että parhaat pelaajat saavat pyytämänsä palkkion ja vastaavasti suurelle osalle maksetaan lähinnä kulukorvauksia muistuttavia rahoja.

    Naisten Superpesiksessä käytäntö on vieläkin kirjavampi, sillä myös seurojen taloudellinen vakaus ja rakenne ailahtelevat valtavasti saman sarjatason sisällä. Vuosittain 1–2 seuraa voi normaalioloissa hyvin, 4–5 selviää kattaen niukasti toiminnan kulut ja loppujen kulurakenne tuottaa joko vuosittain tappiota tai pelaajapalkkioiden määrä kyetään pitämään erittäin nuorella pelaajamateriaalilla käytännössä pelkissä kulukorvauksissa.

    Palkkioista puhuttaessa miesten Superpesiksen parhaiden pelaajien vuosiansiot ovat 55 tuhannen euron luokkaa, kun taas naisissa yksittäiset pelaajat pääsevät lähelle urheilijaturvan alarajaa, mutta käytännössä sen alle eli n. 11 tuhatta euroa. Tämä johtuu siitä, että pelaajan ylittäessä kyseisen rajan seura on velvoitettu hankkimaan urheilijalle mm. tapaturma- ja eläkevakuutuksen ja sivukuluineen palkkio nousee toiminnan resursseihin nähden huomattavan kalliiksi.

    Käytännön tasolla kuitenkin koko lajin rakenne on muodostettu palvelemaan opiskelun ja työelämän mahdollisimman hyvää yhdistämistä urheiluun, sillä koulutusta vastaavan työn järjestyminen pelipaikkakunnalta tai sen lähettyviltä antaa sekä urheilijalle että seuralle taloudellisen selkänojan rakentaa tulevia kuvioita. Pelaajapalkkioiden kirjaaminen on ollut vähintäänkin kirjavaa läpi lajin nykyhistorian, sillä vaikkapa seurakytköksen kautta syntyvä työ ja pelaajapalkkio muodostavat kokonaisuuden, jonka erotteleminen esim. joukkueen pelaajabudjettia varten voidaan tehdä käytännössä millä jakaumalla tahansa.

    Urheilijan ja valmentajan arjessa pelaajapalkkioiden määrä näyttäytyy usein kokonaiskuorman suunnittelua määrittävänä tekijänä. Mikäli urheilijalle on taloudellisesti sekä työelämän raamien kannalta mahdollista tehdä kuormittavimmat osat kaudesta pelkästään urheilun ehdoilla, voidaan olettaa vähintäänkin palautumisen olevan todennäköisesti parempaa. Myös päiväaikaan tehtävät pienryhmäharjoitteet tulevat tätä kautta helpommin mahdollisiksi, mikä puolestaan mahdollistaa korkeammat toistomäärät tietyissä harjoitteissa antaen samalla valmennusryhmälle enemmän mahdollisuuksia yksilöllisempään analyysiin ja palautteeseen.

    Naispesiksen suurimmat haasteet tulevat jatkossakin olemaan taloudessa. Eri alueiden vetovoimatekijät ovat täysin erilaisia, eikä osalla seuroista ole muuta mahdollisuutta kilpailla pelaajista kuin raha, jota niillä ei lähtökohtaisesti ole. Huippupelaajat siirtyvät helposti jo hyvinkin nuorina joukkueisiin, joissa on mahdollista tavoitella kärkisijoja ja pienessä lajissa jokainen pelaaja on listattu tarkkaan jo tämän noustessa pääsarjatasolle pelaajana.

    Pitkäjänteiset, omien kasvattien varaan rakennettavat projektit ja niiden onnistuminen ovat myös avaintekijä tulevaisuudessa. Samanaikaisesti myös seuraorganisaation on kyettävä kasvamaan ja kehittymään tavalla, joka tukee pelaajan motivaatiota jäädä osaksi projektia pidemmällä aikajänteellä. Mikäli pelaaja kokee, etteivät seuran suunta, resurssit ja näkymä lähivuosina vastaa sitä mihin pelaajan oma potentiaali edellyttää, hän siirtyy pelaamaan toisaalle.

    Tämän välttäminen pelkän rahan avulla on resursseihin nähden erittäin kallis ja kuluttava tie, joten tukirakenteet urheilun, olosuhteiden, valmennuksen laadun sekä siviilielämän järjestämisen suhteen muodostuvat jatkuvasti entistäkin tärkeämmiksi. Toisaalta taas mahdollisuus maksaa entistä suurempia pelaajapalkkioita mahdollistaisi mm. opiskelijoille usein mahdollisuuden keskittyä kesäkaudella vain pelaamiseen ja harjoitteluun ja pitkällä aikavälillä korkeammat pelaajapalkkiot myös pidentäisivät joissain määrin pelaajien urien kestoa erityisesti naisten Superpesiksessä.

    Pesäpallo on laji, jossa pääsarjojen mediaanipalkkaa tai sitä lähellä olevaa saa itse asiassa erittäin pieni prosenttiosuus pelaajista. Huiput määrittelevät markkinan ja suurin osa etenkin naisten puolella saa katettua korvauksella pelaamisesta ja harjoittelusta aiheutuvat kulut sekä mahdolliset ansionmenetykset menetetyn työajan korvausten muodossa. Naisten Superpesiksessä pelaajapalkkiot muodostavat karkeasti ottaen noin 25–33 prosenttia kokonaisuudesta, mutta miesten Superpesiksessä prosenttiosuus voi olla useinkin jopa yli 50 prosenttia. Tämä johtuu usein siitä, että toiminnan kiinteät kulut ovat samankaltaisia sekä rakenteiltaan että resursseiltaan, mutta pelaajapalkkioissa syntyy merkittäviä eroja.”


    Toinen määrittävä tekijä on yksittäisen pelaajan vaikutus tuottavuuteen eli tulovirtojen muodostumiseen. Pelaajien arvoa voidaan mitata joko peliesitystensä tai kiinnostavuutensa kautta. Tähtipelaajille saatetaan maksaa monikymmenkertaista korvausta tulokkaisiin verrattuna, sillä heillä katsotaan olevan suurempi vaikutus organisaation menestykseen sekä kilpailullisesti että taloudellisesti. Tähtipelaajat ja kiinnostavat persoonat vetävät yleisöä sekä lehtereille että ruudun ääreen, nostavat näkyvyyttä mediassa ja ovat sitä kautta nostamassa koko organisaation tulovirtaa.

    Yhteenvetona voidaan todeta, että joukkuelajin urheilijan palkka riippuu lähtökohtaisesti kahdesta tekijästä.

    1. Pelaajabudjetin suuruudesta ja
    2. Pelaajan arvosta joukkueelle.

    Kokonaissumma joukkueen jäsenten välillä ainakin teoriassa jaetaan sen perusteella, mitä enemmän euroja pelaaja omalla panoksellaan seuran kassaan tuo. Kontribuutio voittamiseen on yksi mittari, mutta voittavien peliesitysten ohella pelaaja voi tuoda seuran kassaan euroja omalla persoonallaan ja brändillään. Kuluttajan ostopäätöstä voi tuotteen laadun ohella hyvinkin ohjata yksittäisten pelaajien kiinnostavuus.

    Esimerkiksi vuonna 2020 eniten tienanneen joukkueurheilija Cristiano Ronaldon palkka oli noin 60 miljoonaa dollaria ja henkilökohtaisten kumppanuuksien ja sponsorien kautta saadut tulot noin 45 miljoonaa dollaria. Vaikka Ronaldon ansiot pelikentällä ovat kiistattomat, työnantaja Juventus on taatusti huomioinut Ronaldon palkan suuruutta arvioidessaan pelitaitojen ohella myös vaikuttavuuden seuraorganisaation tulovirtojen muodostumiseen.

    Kun Ronaldon siirto Juventukseen julkaistiin 10. heinäkuuta 2018, Juventus myi julkaisua seuranneiden 24 tunnin sisällä Ronaldon pelipaitoja yhteensä 60 miljoonalla dollarilla. Organisaation arveltiin netonneen pelkästä yhden vuorokauden pelipaitamyynnistä kuudesta yhdeksään miljoonaa dollaria.

    Miten yksilölajin urheilijan palkka muodostuu?

    Yksilölajin edustajan palkan muodostuminen poikkeaa merkittävästi joukkuelajien kilpasisarista ja -veljistä. Oikeastaan on jopa hieman harhaanjohtavaa puhua palkasta. On mielekkäämpää ajatella yksilöurheilijaa yrittäjänä, joka myy omaa työpanostaan ja brändiään urheilun kulutusmarkkinoilla. 

    Yksilöurheilija ”Urheilija Oy:n” taustalla kantaa itse kaikki riskit ja kustannukset, mutta pääsee myös keräämään menestyksen hedelmät ilman seuraorganisaation omistajan tai joukkuekavereiden osuuksia.

    Mistä yksilöurheilijan tulot muodostuvat? Varsinaisia palkkatuloja joukkuelajin urheilijoiden tapaan ei yksilöurheilijalla ole. Tulovirrat muodostuvat menestymisen myötä saavutetuista palkintorahoista (kilpailut, turnaukset, arvokisat), yhteistyö- ja sponsorituloista sekä mahdollisista julkisen sektorin myöntämistä stipendeistä ja urheilija-apurahoista.

    Mitä arvostetuimmissa kilpailuissa ja turnauksissa urheilija menestyy, sitä suuremmaksi palkintorahojen määrät nousevat.

    Urheilu on kuitenkin raaka laji. Mikäli menestystä ei tule, tai urheilija ei kykene esimerkiksi vammojen tai sairastumisen takia kilpailutapahtumiin osallistumaan, voivat tulot olla huomattavan pieniä ja toimeentulo olla vakavasti uhattuna. Vakuutukset tasaavat riskiä, mutta ne ovat yksi kuluerä lisää ”Urheilija Oy:n” toimintaan, ja mahdolliset korvaussummat jäävät usein mahdollisia palkintorahoja huomattavasti pienemmäksi.

    Yksilöurheilijoiden henkilökohtaiset kumppanuudet ja sponsoritulot ovat yleensä palkintorahoja huomattavasti merkittävämpi tuloerä. Yhteistyösopimusten kautta pystytään turvaamaan tietty tulotaso riippumatta sopimuskauden kilpailullisesta menestyksestä. Menestys kuitenkin luonnollisesti vaikuttaa potentiaalisten yhteistyökumppaneiden määrään sekä sopimuksen arvoon, eikä urheilu-uransa alkuvaiheessa oleva yksilöurheilija ole välttämättä houkutteleva kumppani markkinointistrategioitaan miettivälle yritykselle.

    Myös julkisen sektorin eli valtion ja kuntien myöntämät apurahat ja stipendit muodostavat yhden puron yksilöurheilijan tulovirtaan.

    Tiivistettynä yksilölajin urheilijan tulot muodostuvat palkintorahoista (kilpailullinen menestys), sponsori- ja kumppanituloista (näkyvyys, kiinnostavuus) sekä julkisen sektorin myöntämistä apurahoista ja stipendeistä.

    Vähäinen medianäkyvyys ja kulttuurinen arvostus urheilun palkkaerojen todennäköisimpiä selittäjiä

    Palkkaerot mies- ja naisurheilijoiden välillä on todettu lukuisin esimerkein artikkelin alkupuolella. Urheilu ei ole irrallaan yhteiskunnasta, ja yhä edelleen on olemassa ennakkokäsityksiä ja asetuksia naisten ja miesten rooleista ja tehtävistä yhteiskunnassa. Naiset ovat siirtyneet työelämään ja työvoiman piiriin verrattain vähän aikaa sitten.

    Vielä vuonna 1970 naisten työllisyysaste Suomessa oli vain 56 prosenttia. Kaupungit johtivat kehitystä, maakunnat laahasivat perässä. Esimerkiksi Kainuussa naisten työllisyysaste oli vain 44 %, miehillä 71 %. Vuonna 2019 15–64-vuotiaiden naisten työllisyysaste oli 71,8 % ja miesten 73,3 %.

    Alle 70 vuotta sitten, vuonna 1945 Suomessa Valtioneuvosto antoi palkkasääntelypäätöksen, jossa annettiin suositus miesten ja naisten palkan erilaisesta suuruudesta saman vaatimustason tehtävissä. Tavoite naisten minimipalkan nostamisesta 80 prosenttiin miesten vastaavasta oli hyvä, mutta käytännössä siitä muodostui lasinen katto naisten palkoille vuosikymmeniksi eteenpäin. Aikomus oli hyvä, ja alkuperäinen tavoite saavutettiin – naisten palkat nousivat, mutta vain aluksi.

    Sukupuolten väliset palkkataulukot olivat käytössä avoimesti vielä 1960-luvulla, kunnes vuonna 1962 Suomi ratifioi ILO:n samanpalkkaisuussopimuksen, jonka perusteella sukupuolenmukaisesta palkkauksesta tuli laitonta.

    Asiat, joita pidämme nykyään itsestäänselvyyksinä, ovat vaatineet valtiojohtoisia toimenpiteitä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi. Tästä huolimatta sukupuolten välinen palkkaero on yhä todellinen, käytettiinpä sitten EK:n tai Ylen ja STTK:n suhdelukuja.

    Olemme oikealla tiellä, jossa naisten ja miesten tuloerot hiljalleen kapenevat, sekä kaikkien työntekijöiden keskiansioita että samasta työstä maksettavaa palkkaa tarkasteltaessa. Yksi kiistaton saavutus on se, että naisten kulttuurinen arvostus on noussut.

    Ilman naisten urheilun kulttuurisen arvostuksen nousua on vaikea kuvitella, että naisten tulotasot urheilussa kohenevat. Kulttuurisen arvostuksen nouseminen vaatii pitkäjänteistä urheilutuotteen kehitystä ja median yhteistyötä. Keskustelu naisten urheilusta ja urheilun tasa-arvosta tarvitsee foorumin.

    Muna vai kana -tyyppinen keskustelu siitä, pitäisikö median käsitellä naisurheilua enemmän näkyvyyden ja kiinnostavuuden nostamiseksi vai pitäisikö naisurheilun itse tehdä itsestään kiinnostava median kiinnostuksen heräämiseksi on väsyttävää. Urheilun, median ja markkinan kolmiyhteyden ajattelun mukaan molempia tarvitaan. Urheilutuotteen on kehityttävä ja oltava kunnossa, mutta niitä on vaikea saada ilman resursseja ja kulttuurista normalisointia, jota median tarjoamalla näkyvyydellä voidaan saavuttaa.

    Yle Urheilun tasa-arvoa edistävät toimenpiteet, kuten tasa-arvon toteutumisen seuraaminen reaaliaikaisena ja etenkin nuorelle kohdeyleisölle suunnatut tarinalliset sisällöt naisurheilusta ja -urheilijoista ovat erinomaisia pehmeitä keinoja kulttuurisen arvostuksen nostamiseksi.

    Lisäksi Yle on nostanut naisten palloilun näkyvyyttä tietoisesti uutisoinnissaan ja lähetyksissään. Taustalla on Ylen oma selvitystyö tasa-arvon toteutumiseksi. Yksilölajeissa oltiin hyvällä tasolla, palloilussa oli kehitettävää.

    “Naispalloiluiden heikkoon tilanteeseen on historiallisia ja rakenteellisia syitä, jotka koskevat kaikkia toimijoita. Naisten näkyvyys palloilulajeissa ei merkittävästi parane, ellei asiaan kiinnitetä huomiota systemaattisesti. Tarvitaan sekä tiedolla johtamista että asennemuutoksen läpivientiä”, Yle Urheilun päällikkö Panu Pokkinen totesi vuonna 2017.

    Se, mikä nyt tuntuu mahdottomalta, voi olla todellisuutta 20 vuoden päästä. Asenteiden muuttuminen muuttaminen naisurheilua kohtaan vaatii järjestelmällistä työtä.

    Artikkelissa käsitellyistä lajeista vain tenniksessä, pitkälti Billy Jean Kingin ja Rosie Casalsin aloittaman pioneerityön seurauksena, lajin kulttuurinen arvostus ja myös palkkataso naisten ja miesten välillä on edes etäisesti lähellä toisiaan.

    Tennis on käynyt pitkän ja kovan taistelun tasa-arvon puolesta Kingin ja Casalsin esimerkin innoittamana. Naistenniksen arvostuksen nousu on vaatinut oman kattojärjestön (WTA) ja 1970-luvulta jatkuneen epäkohtien esille tuonnin ja tasa-arvoisen palkan vaatimista esimerkiksi yleisen mielipiteen muuttamiseen tähtäävillä kampanjoilla.

    Vuosikymmeniä jatkuneesta työstä huolimatta tennis ei ole täydelliseen palkkatasa-arvoon yltänyt. Vuonna 2019 WTA:n 100 parhaan ammattipelaajan vuotuinen keskiansio oli 84 prosenttia ATP:n 100 parhaan ammattipelaajan keskiansiosta. Grand Slam -turnauksia ja yksittäisiä turnauksia lukuun ottamatta turnausten palkintopottia ei jaeta tasavertaisesti miesten ja naisten kesken.

    WTA ja naistennis on loistava esimerkki siitä, mihin naisurheilun kulttuurista arvostusta edistävä työ voi parhaimmillaan johtaa. Epäkohtia on tuotu järjestelmällisesti esiin oman tuotteen kehittämisen jatkuvan kehittämisen ohella.

    Muiden lajien kohdalla matka on vasta alussa, mutta se on alkanut. Naisten jalkapallon arvostus on nousemassa. FIFA on luvannut vähintään tuplata vuoden 2023 MM-kisojen palkintopotin 60 miljoonaan dollariin (noin 50 miljoonaa euroa). Naisjalkapalloilijoiden palkat ovat kasvussa. Australian, Brasilian, Suomen, Uuden-Seelannin ja Norjan jalkapalloliitot ovat alkaneet maksaa naispelaajille maajoukkuetehtävistä samaa palkkiota kuin miehille.

    Naisten koripallon ammattilaissarjassa WNBA:ssa uusi, kahdeksan seuraava vuotta voimassa oleva työehtosopimus nostaa pelaajien palkkioita jopa 53 %. Parhaiden pelaajien ansiot voivat nousta 500 00 dollariin nykyisestä 215 000 dollarista.

    Suunta on hyvä ja väistämätön. Töitä on silti tehtävänä kaikilla osapuolilla: tuotteella, medialla, markkinalla ja meillä kuluttajilla.