Jalkapallon MM 2026: Espanja – Itävalta ennakko ja vedonlyöntivihjeet

Jalkapallon MM-kisojen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella nähdään kahden hyökkäävän joukkueen välinen mielenkiintoinen ottelu Espanja – Itävalta. Hallitseva Euroopan mestari Espanja on yksi MM-kisojen 2026 vahvimmista mestarisuosikeista, mutta kilpailukykyistä Itävaltaa ei voi aliarvioida. Ottelu alkaa Suomen aikaa torstaina 2.7. klo 22.00. Joukkueet kohtaavat SoFi Stadiumilla, joka sijaitsee Los Angelesin Inglewoodissa.
Ottelun voittaja etenee neljännesvälieriin ja häviäjän turnaus päättyy. Lohkovaiheessa Espanja voitti H-lohkonsa ja Itävalta sijoittui toiseksi J-lohkossaan. Näiden joukkueiden edellinen kohtaaminen on vuodelta 2009, jolloin Espanja päihitti Itävallan ystävyysottelussa 5–1-lukemin.
Tässä Espanja – Itävalta -otteluennakossa kerromme ottelun lähtöasetelmat, tarkastelemme joukkueiden virettä, listaamme viimeisimmät tulokset, nostamme esiin mielenkiintoisimmat pelaajat ja arvioimme todennäköiset avauskokoonpanot. Lisäksi käsittelemme Espanja – Itävalta -ottelun vedonlyöntiä, kertoimia ja 1X2-markkinaa. Lopuksi listaamme kolme vedonlyöntivihjettä.
Ottelun perustiedot
- Ottelu: Espanja – Itävalta
- Turnaus: Jalkapallon MM 2026
- Pudotuspelikierros: 32 parhaan joukkueen kierros
- Aika: torstai 2.7. klo 22.00 Suomen aikaa
- Paikka: SoFi Stadium (Inglewood, Los Angeles)
- Televisiointi ja striimaus: YLE TV2 ja Yle Areena
Espanja – Itävalta: lähtöasetelmat otteluun
Espanja lähti vedonlyöntikertoimien valossa jalkapallon MM-kisoihin 2026 turnauksen isoimpana mestarisuosikkina. Espanjan kokoonpano on hyvin pitkälti samanlainen kuin kultajuhliin päättyneissä EM-kisoissa 2024. Espanjan vuoden 2026 MM-kisajoukkueessa on peräti 16 samaa pelaaja kuin maan vuoden 2024 EM-kultaa voittaneessa ryhmässä. Joukkueella on siis vakuuttavia näyttöjä ja kokemusta pudotuspelijalkapallosta.
Espanjan ykköstähti Lamine Yamal kärsi loukkaantumisista ennen MM-turnausta, ja hänen pelikuntoaan rakennettiin vähitellen lohkovaiheessa. Nyt Yamal vaikuttaa olevan valmis pelaamaan täysiä 90-minuuttisia pudotuspelivaiheessa. Yamalin merkitys Espanjan hyökkäyspeliin on erittäin merkittävä, ja hänen kuntoutuminen juuri sopivasti pudotuspeleihin tekee Espanjasta entistä vahvemman.
Itävallan joukkueella ei ole ihan yhtä paljon kokemusta eikä menestystä arvoturnausten pudotuspeleistä kuin Espanjalla. MM-kisoissa Itävalta on pelannut viimeksi vuonna 1998 ja EM-kisoissa vuosina 2020 ja 2024 Itävalta tippui ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
MM-kisojen 2026 lohkovaiheessa Itävalta kohtasi Argentiinan, joka on kutakuinkin yhtä tasokas joukkue kuin Espanja. Argentiinaa vastaan Itävalta oli vaikeuksissa ja hävisi 0–2-lukemin. Ottelussa Espanjaa vastaan Itävallalta vaaditaan siis huomattavasti parempaa esitystä altavastaajan asemasta.
Joukkueiden vire ja aiemmat tulokset
Espanja aloitti MM-kisoissa 2026 nihkeästi, sillä avausottelussaan joukkue jäi 0–0-tasapeliin Kap Verden kanssa. Seuraavissa otteluissa maalihanat kuitenkin avautuivat: Espanja voitti Saudi-Arabian 4–0 ja Uruguayn 1–0. Espanja hallitsi kaikkia lohko-ottelujaan selvästi – joukkueen keskimääräinen pallonhallintaprosentti MM-kisoissa 2026 on 69,33 %.
Espanja on nyt pelannut kaikki kilpailut ja ystävyysottelut mukaan lukien 13 perättäistä ottelua ilman tappiota. Viimeksi Espanja hävisi kesäkuussa 2025 Portugalille UEFA Nations Leaguen ottelussa.
Espanjan viisi viime ottelua:
- 27.6.2026: Uruguay – Espanja 0–1 (MM-kisat 2026)
- 21.6.2026: Espanja – Saudi-Arabia 4–0 (MM-kisat 2026)
- 15.6.2026: Espanja – Kap Verde 0–0 (MM-kisat 2026)
- 9.6.2026: Peru – Espanja 1–3 (Ystävyysottelu)
- 4.6.2026: Espanja – Irak 1–1 (Ystävyysottelu)
Itävaltaa pidettiin ennen MM-turnauksen alkua mahdollisena yllättäjäjoukkueena, eikä se tätä statustaan ole täysin menettänyt, vaikka joukkue ei ole ollut aivan parhaimmillaan. Lohkovaiheessa Itävalta voitti Jordanian 3–1, hävisi Argentiinalle 0–2 ja pelasi Algerian kanssa 3–3-tasapelin.
Itävallan puolustus on vuotanut, sillä joukkue on päästänyt kolmessa ottelussa yhteensä kuusi maalia. Espanjaa vastaan Itävallan puolustuslinja joutuu paiskimaan töitä hurjasti, sillä Espanja todennäköisesti pitää palloa suurimman osan ottelusta.
Itävallan viisi viime ottelua:
- 28.6.2026: Algeria – Itävalta 3–3 (MM-kisat 2026)
- 22.6.2026: Argentiina – Itävalta 0–2 (MM-kisat 2026)
- 17.6.2026: Itävalta – Jordania 3–1 (MM-kisat 2026)
- 1.6.2026: Itävalta – Tunisia 1–0 (Ystävyysottelu)
- 31.3.2026: Itävalta – Etelä-Korea 1–0 (Ystävyysottelu)
Seuraa näitä pelaajia
Espanjan ja Itävallan kohtaamisessa vastakkain asettuvat Espanjan todellinen tähtisikermä ja Itävallan tasapainoinen kollektiivi. Itävallalla ei ole samankaltaisia tähtipelaajia kuin Espanjalla, mutta laatupelaajia Euroopan huippusarjoista löytyy silti. Alla mainitsemme avainpelaajat, joita kannattaa seurata ottelussa Espanja – Itävalta.
Lamine Yamal
Espanja on antanut Yamalille vähitellen enemmän peliminuutteja turnauksen aikana, koska Barcelonan tähti lähti turnaukseen reisivammasta kärsien. Espanjan avausottelussa Yamal pelasi 19 minuuttia, toisessa pelissä 45 minuuttia ja viimeisessä lohko-ottelussa jo 76 minuuttia. Yamal on nyt valmisteltu vähintään 90 minuutin pelikuntoon pudotuspeliotteluja varten. Tähän mennessä 18-vuotias taituri on tehnyt turnauksessa yhden maalin – osuuko Yamal Itävaltaa vastaan?
Marko Arnautovic
37-vuotias konkarihyökkääjä Marko Arnautovic on ollut kahdella osumallaan MM-kisoissa 2026 Itävallan paras maalintekijä, vaikka hän on ollut avauskokoonpanossa vain yhdessä ottelussa. Kolmessa ottelussa Arnautovic on pelannut yhteensä 112 minuuttia. Mielenkiintoista on, nähdäänkö Itävallan maajoukkueen kaikkien aikojen maalitilastoa johtava hyökkääjä avauskokoonpanossa ja riittääkö hänen taso vielä näin kovaa vastustajaa vastaan.
Pedri
Espanjan keskikentän pelillinen johtohahmo Pedri on ollut avauskokoonpanossa jokaisessa ottelussa ja pelannut kohtalaisesti, mutta maaleja tai maalisyöttöjä ei ole vielä tullut. Pudotuspelivaiheessa Pedriltä vaaditaan pelin kontrolloimisen lisäksi myös tehoja. Tuleeko Itävaltaa vastaan onnistumisia?
David Alaba
Itävallan kokenut 34-vuotias puolustaja David Alaba on MM-turnauksessa ollut Itävallan avauskokoonpanossa jokaisessa ottelussa, vaikka seurajoukkuekausi Real Madridissa oli hyvin rikkonainen. La Ligassa Realin paidassa Alaballe kertyi vain 11 ottelua pienin minuutein. Alaba on pelannut Espanjassa vuodesta 2021 saakka, joten tässä ottelussa vastaan asettuu paljon tuttuja pelaajia. Riittääkö Alaban taso vielä pysäyttämään Espanjan hyökkäykset?
Espanja – Itävalta kokoonpanot: todennäköiset avaukset
Espanjan ja Itävallan viralliset avauskokoonpanot julkaistaan noin tunti ennen ottelun alkua. Mediatietojen ja aiempien kokoonpanojen perusteella voidaan kuitenkin arvioida suuntaa-antavat todennäköiset kokoonpanot.
- Espanjan todennäköinen avauskokoonpano: Simón; Porro, Cubarsí, Laporte, Cucurella; Rodri, Pedri, Olmo; Yamal, Oyarzabal, Baena.
- Itävallan todennäköinen avauskokoonpano: Schalger; Posch, Alaba, Lienhart, Mwene; X. Schalger, Seiwald; Laimer, Schmid, Sabitzer; Arnautovic.
Espanja – Itävalta kertoimet ja vedonlyönti
Vedonlyöntisivustojen asettamat Espanja – Itävalta kertoimet kertovat siitä, että vedonlyöntimarkkinassa Espanja on todella iso voittajasuosikki tähän kamppailuun. Espanja – Itävalta 1X2 -vedonlyönnissä kerroinerot ovat suuret. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Espanjan kerroin voittajaksi on noin 1,33, tasapelin kerroin varsinaisen peliajan päätteeksi on noin 5,00 ja Itävallan voiton kerroin on noin 10,00.
Espanja – Itävalta vedonlyöntivihjeet
Espanjan ja Itävallan välisessä kohtaamisessa ratkaistaan, kumpi joukkueista etenee neljännesvälieriin, jossa vastaan asettuu Portugali – Kroatia -ottelun voittaja. Espanja – Itävalta vedonlyönti näyttää siltä, että ottelusta odotetaan runsasmaalista ja Espanjan hallintaa. Alle olemme listanneet kolme ottelukuvaan, tilastoihin ja vireeseen perustuvaa vedonlyöntivihjettä.
Vedonlyöntivihje 1: Yli 2,5 maalia (1,83)
Itävallan puolustus ei ole vakuuttanut MM-turnauksessa, sillä joukkue on päästänyt kolmessa ottelussa yhteensä kuusi maalia. Espanjalta löytyy hyökkäyksen tulivoimaa, mitä nähtiin esimerkiksi 4–0-voitossa Saudi-Arabiaa vastaan. Itävallan pelitapa on rohkea, korkealta prässäävä ja hanakasti maaleja hakeva. Yli 2,5 maalin raja on ylittynyt kahdessa kolmesta Itävallan MM-kisojen 2026 ottelussa.
Vedonlyöntivihje 2: Espanja yli 1,5 maalia (1,50)
Espanja marssittaa tässä ottelussa kentälle parhaan mahdollisen kokoonpanonsa ja tulee hyvin todennäköisesti pitämään paljon palloa. Espanja on nykyisen päävalmentajansa Luis de la Fuenten alaisuudessa tehnyt 45 ottelussa yhteensä 117 maalia, eli 2,6 maalia ottelua kohden. EM-kisoissa 2024 Espanja teki jokaisessa pudotuspeliottelussaan vähintään kaksi maalia.
Vedonlyöntivihje 3: Lamine Yamal tekee maalin tai maalisyötön (1,52)
Espanjan tähtipelaaja Yamal on tervehtynyt vähitellen täyteen pelikuntoon. Maajoukkueessa Yamal on osoittanut olevansa isojen otteluiden mies. Lisämotivaatiota Yamalille tuo, että nämä ovat hänen uran ensimmäiset MM-kisat ja pudotuspelivaiheessa hänelle on tarjolla jälleen sankarinviittaa. Tähän mennessä Yamal on tehnyt MM-kisoissa yhden maalin.
Ennuste
Espanjan ja Itävallan välinen pudotuspeliottelu voi yltyä runsasmaaliseksi. Espanjan peli perustuu pallonhallintaan ja aktiiviseen hyökkäykseen. Itävalta puolestaan yleensä prässää korkealta, pyrkii iskemään nopeasti saatuaan pallon eikä vain vetäydy puolustusasemiin. Espanjan kokoonpanon laatu, ratkaisuvoima ja voittamisen kulttuuri ovat kuitenkin niin paljon Itävaltaa parempia, että ottelu päättynee espanjalaisjuhliin.
Arviomme lopputuloksesta: Espanja voittaa 3–1.
Tämä sivusto ei ole yhteydessä FIFA:an eikä ole sen sponsoroima tai hyväksymä.
Artikkelissa mainitut vedonlyöntikertoimet voivat muuttua.



