World Cup 2022: Millaisen 26 pelaajan miehistön kisojen ulkopuolisista pelaajista saisi kasaan?

Jalkapallon MM-kisat tuovat neljän vuoden välein näyttämölle maailman parhaat jalkapalloilijat, kun he kamppailevat omien maidensa paidoissa maailmanmestaruudesta. Toki MM-kisojen ulkopuolelle jää myös aivan niitä maailman parhaita pelaajia, erinäisistä syistä. Maa saattaa karsiutua kisoista, loukkaantuminen estää osallistumisen tai pelaajaa ei valittu muiden maanmiestensä joukossa kisakoneeseen.

World Cup 2022 on täysin oma lukunsa jalkapallon MM-kisojen historiassa, sillä se pelataan kesken seurajoukkuekauden. Tämä on ollut omiaan jättämään kisoista ulos jopa maailman parhaaksi valitun pelaajan, Karim Benzeman, sekä Ballon d’Or -äänestyksessä häntä kakkosena seuranneen Sadio Manén. Toki loukkaantumisia tapahtuu myös seurajoukkuekauden ulkopuolella, kun MM-kisat pelataan tavallisesti kesäisin, ja niistä seuraa poissaoloja, mutta ei välttämättä näissä määrin.

Turtlebet.com lähti rakentamaan kisojen ulkopuolelle edellä listatuista pelaajista 26 pelaajan kisajoukkueen, ja kasaan saatiin suorastaan poskettoman kova nimilista; olisi todella hienoa nähdä näistä pelaajista jokainen pelaamassa juuri nyt Qatarin MM-näyttämöillä. Eikä siinä vielä kaikki: ulos tästä kisakoneestamme täytyi jättää monen maajoukkuevalmentajan tavoin niin ikään melkoinen joukko erinomaisia pelaajia.

Avauskokoonpano

Kuten edellä todettua, kisoista jäi ulos äärimmäisen kovan luokan pelaajia. Tämä loi tilanteen, jossa tässä niin sanotussa fantasiajoukkueessa taistelu pelipaikoista oli äärimmäisen kovaa; joku varmasti olisikin eri mieltä tekemistämme valinnoista, mutta näillä mennään.

Maalivahti

Gianluigi Donnarumma

Hallitsevan Euroopan mestarin, Italian, jääminen ulos vuoden 2022 World Cupista oli jättimäinen shokki. Saapasmaa onnistui ensiksi päästämään Sveitsin livahtamaan edelleen karsintalohkossaan, ja jatkokarsinnoissa lilliputti Armenia shokeerasi jalkapallomaailmaa päättämällä Italian unelman pelaamisesta Qatarin MM-kisoissa. Italian taaperruksen myötä ulos kisoista jäi myös yksi tämän hetken parhaista maalivahdeista maailmassa: seuratasolla ranskalaisseura PSG:tä edustava Gianluigi Donnarumma.

Vaikka vasta 23-vuotias italialainen ei ole ainoa kova kisojen ulkopuolelle jäänyt maalivahtinimi, oli hän kenties se helpoin valinta avauskokoonpanomme osalta. Ja kyllä, ikä on kirjattuna täysin oikein, vaikka Donnarumma tekikin ammattilaisdebyyttinsä jo vuonna 2015, silloisen seuransa AC Milanin paidassa.

Puolustus

Reece James

Seuratasolla Chelsean oikeana laitapuolustajana viihtyvä Reece James saattaa olla tällä hetkellä maailman paras pelaaja pelipaikallaan. Mutta siinä, missä Englannin maajoukkue pelaa parhaillaan MM-kisoja Qatarissa, James seurailee pelejä television välityksellä kotisohvaltaan; toki on aina mahdollista, että hän on lähtenyt paikan päälle katsomaan kisoja, mikäli miehen psyyke on sen kestänyt.

Kun otetaan huomioon kaikki seurajoukkuekilpailut kaudelta 2022-23, Chelsea on voittanut 21 pelaamastaan ottelustaan kymmenen ja hävinnyt peräti seitsemän. Jamesin ollessa joukkueensa kokoonpanossa, lontoolaisten voittosarake on ollut 7-2-2 eli ilman häntä Chelsean voittosarake on ollut 3-2-5. Tietenkään yksi pelaaja ei tee joukkuetta, mutta tämän 22-vuotiaan nuorukaisen poissaolo on näkynyt merkittävällä tavalla.

Sergio Ramos

Kun tarkasteluun otetaan Sergio Ramosin ensimmäinen kausi ranskalaisseura PSG:ssä, moni saattaa kummastella tätä valintaa; etenkin, mikäli kuluvalla kaudella hänen otteiden seuraaminen on jäänyt vähiin. Meille hänen nimeäminen joukkueeseen, ja vieläpä avauskokoonpanoon, oli itsestäänselvyys. Miksi? Hänen vaikutuksensa PSG:n tekemiseen on ollut niin merkittävä, ettei hän ole vielä koskaan hävinnyt ainoatakaan ottelua pariisilaisten paidassa. Kun kaikki seurajoukkuekilpailut lasketaan mukaan, Ramos on pelannut PSG:n paidassa yhteensä 32 ottelua ja voittanut niistä 25.

Meidän näkemyksemme on se, että Ramos olisi kuulunut ehdottomasti Espanjan MM-kisajoukkueeseen - huolimatta siitä, että ikää on mittarissa jo 36 vuotta. Hän olisi ollut oiva pelaaja johtamaan Espanjan nuorentunutta joukkuetta, kenties kapteenin nauha kädessään. Joten kyllä, meillä hän ottaa suoraan avauksen paikan fantasiajoukkueessamme.

David Alaba

Itävaltalainen David Alaba on syystä tai toisesta jäänyt aina sen kaikkein kirkkaimman valokeilan ulkopuolelle, kun keskustellaan maailman parhaista toppareista. Tämä on erikoista, sillä hän on ollut muuraamassa umpeen, yli kymmenen vuoden ajan, sekä Bayern Münchenin että Real Madridin alakertoja; hän on ollut voittamassa muun muassa Mestarien liigan kolmesti. Toisin sanoen, kesällä 30 vuotta täyttänyt Alaba on ollut läpi uransa todella aliarvostettu pelaaja.

Meidän näkökenttään Alaba kuitenkin osuu niissä määrin, että kovasta kilpailusta huolimatta hän kävelee suoraan avauskokoonpanoomme. Luotto itävaltalaiseen on kova, ja mikäli Itävalta olisi selvinnyt kisoihin, maata valmentava Ralf Ragnick olisi tehnyt tismalleen samaisen valinnan.

Andy Robertson

Vaikka seuratasolla Liverpoolia edustava Andy Robertson ei ole ollut kauden 2022-23 aikana parhaalla tasollaan, lukeutuu hän pelipaikallaan maailman parhaiden joukkoon. Valitettavasti Skotlanti, josta Robertson on lähtöisin, ei ole selviytynyt jalkapallon MM-kisoihin sitten vuoden 1998 lopputurnauksen. Viime EM-kisoissa Skotlanti nähtiin, mutta MM-kisojen 2022 osalta matka tyssäsi Ukraina-tappioon jatkokarsinnoissa.

Robertson on 28-vuotiaana jalkapalloilijana parhaassa iässään, joten kovinkaan montaa mahdollisuutta hänelle ei enää siunaannu MM-kisoissa pelaamisen osalta. Tässä meidän joukkueessa hän kuitenkin nappaa ilman mitään sen kummempaa kiistelyä vasemman laitapuolustajan paikan.

Keskikenttä

Nicolò Barella

Kun muistellaan jalkapallon EM-lopputurnausta 2020, joka siirrettiin koronaviruspandemian vuoksi vuodelle 2021, Italia marssi 11 eri maassa pelatuissa EM-kisoissa vakuuttavasti mestariksi. Joukkue ei hävinnyt turnauksessa ainoatakaan ottelua, joskin Italian pelit venyivät niin sanotussa pudotuspelivaiheessa, Belgia-puolivälieräottelua lukuun ottamatta, jatkoajalle tai rangaistuspotkukilpailuun.

Yksi joukkueensa ehdottomista tähdistä oli seurajoukkuetasolla Inter Milanin keskikenttää dominoiva Nicolò Barella. Mikäli Italia olisi selvinnyt Qatarin MM-kisoihin, olisi hän mitä todennäköisimmin tällä kertaa tähdittämässä EM-kisanäyttämöiden sijaan MM-kisanäyttämöitä. Barella ei ole välttämättä se maailman näyttävin pelaaja. Samaan aikaan tämä erinomaisesta pelisilmästään, monipuolisesta syöttövalikoimastaan ja tasaisin väliajoin myös maalinteostaan tunnettu italialainen oli helppo valinta avaukseen.

Paul Pogba

Ranskalaisen keskikenttäpelaajan, Paul Pogban, nimeäminen avauskokoonpanoon aiheuttanee kaikkein eniten närää - täysin ymmärrettävästi. Samaan aikaan on kuitenkin syytä muistaa, että entisessä seurassaan, Manchester Unitedissa, nähty Pogba on täysin eri Pogba kuin Ranskan maajoukkueversio hänestä. Näin ollen tämä 29-vuotias ranskalainen, joka oli johdattamassa maansa maailmanmestariksi vuoden 2018 World Cupissa, ottaa nähdäksemme ansaitusti paikkansa avauskokoonpanossamme.

Nähdäksemme Pogba olisi kuulunut myös neljä vuotta sitten pelatun MM-turnauksen tähdistömiehistöön, mutta tuolloin FIFA nimesi hänen sijastaan keskikentälle brasilialaisen Paulinhon.

Martin Ødegaard

Valioliigaa MM-kisatauolle siirryttäessä johtaneen lontoolaisseura Arsenalin kapteenina toimii nykyisin norjalainen viikinki, Martin Ødegaard. Tämä taiturimainen keskikenttäpelaaja on ollut kuluvalla kaudella iso osa Arsenalin menestystä. Hän on vihdoin alkanut lunastaa niitä häneen vuosikausia sitten kohdistettuja odotuksia; Ødegaard on seurajoukkuetasolla vähintäänkin yksi Tykkimiesten tärkeimmistä pelin rytmittäjistä.

Ja tuota pelin rytmittämistä, sitä näkisi enemmän kuin mielellään myös Qatarin MM-kisoissa. Tähän avauskokoonpanoomme hän istuu erinomaisesti käyttämämme 4-2-3-1-formaation ansiosta, sillä hän on kuin luotu kymppipaikalle ruokkimaan yläpuolellaan viilettävää superkolmikkoa.

Hyökkäys

Mohamed Salah

Egyptin prinssi, Mohamed Salah, on ollut henkisesti todella kovilla maansa pelipaidan ylleen pukiessaan. Ensiksi joukkue hävisi viime vuonna Africa Cup of Nationsin eli Afrikan mestaruusturnauksen rangaistuspotkukilpailussa Senegalille. Vajaata vuotta myöhemmin Senegal päätti, niin ikään rangaistuspotkukilpailussa, Salahin ja Egyptin haaveet Qatarin MM-kisoista.

Salah on jo vuosikausien ajan kuulunut maailman parhaisiin laitahyökkääjiin, niin maajoukkue- kuin myös seurajoukkuetasolla. Niinpä hän ansaitsee ehdottomasti paikkansa tässä meidän rakentamamme joukkueen avauskokoonpanossa.

Erling Braut Håland

Oli sitten kyse Mestarien liigasta, Bundesliigasta, Valioliigasta, tai mistä tahansa seurajoukkuekilpailusta, Erling Braut Håland mättää maaleja. Eikä Norjan maajoukkue ole ollut myöskään poikkeus säännössä: hän on pelannut vuonomaan väreissä toistaiseksi 23 ottelua ja tehnyt 21 maalia.

22-vuotias Håland on monien papereissa tällä hetkellä maailman paras hyökkääjä, eivätkä kyseisen näkemyksen omaavat ole kovinkaan väärässä - jos ovat ollenkaan. Joten kyllä, nuori norjalainen kiilaa meidän papereissa Ballon d’Orin voittaneen Karim Benzeman edelle - ihan puhtaasti kuluvan kauden edesottamusten perusteella.

Sadio Mané

Kun Liverpoolista Bayern Müncheniin kuluvaksi kaudeksi siirtynyt Sadio Mané loukkaantui saksalaisseuran ottelussa muutama viikko sitten, koko jalkapallomaailma pidätti hengitystään. Jokainen, toisin sanoen, toivoi näkevänsä tämän supertähden MM-kisoissa, mutta lopputuloksena oli pettymys: loukkaantuminen esti tyystin Manén kisamatkan.

Ensi huhtikuussa 31 vuotta täyttävän Manén merkitystä Senegalille, sekä myös itsessään World Cupille, ei voi väheksyä: jotain todella spesiaalia on poissa; surullisinta tässä on se, että hän oli pudottamassa Salahin edustaman Egyptin MM-kisoista, ja näin ollen kumpaakaan pelaajaa ei nähdä kisoissa. Mutta meille tämä helpotti melkoisesti elämäämme, sillä Manén paikka avauksessa oli itsestäänselvyys.

Vaihtopenkki

Jan Oblak

David de Gea

Milan Škriniar

Kieran Tierney

Oleksandr Zinchenko

Gabriel Magalhães

N'Golo Kanté

Marco Verratti

Thiago Alcântara

Khvitša Kvaratskhelia

Myh’ailo Mudryk

Luis Díaz

Karim Benzema

Federico Chiesa

Christopher Nkunku

Syvyyttä, taitoa, nuoruutta ja ripaus kokemusta - näiden elementtien varaan me lähdimme rakentamaan vaihtopenkkiä, ja tuomaan kilpailua jokaiselle pelipaikalle. Vaikeita valintoja oli tehtävä, mutta yllä ovat ne pelaajat, jotka mahtuivat “kisajoukkueeseemme”, mutta jäivät tässä hetkessä avauskokoonpanon ulkopuolelle.