Wimbledon 2022 herättää perinteikkään pikkukaupungin jälleen eloon

22.06.2022

Wimbledon on Suur-Lontoon lounaisosassa sijaitseva pikkukaupunki. Idyllinen, noin 70 000 asukkaan kaupunki tunnetaan muun muassa keskiaikaisesta kylästään, mutta koko maailmalle Wimbledon on tuttu erityisesti maailman vanhimmasta ja kuuluisimmasta tennisturnauksesta.

Kaupunki herääkin perinteiseen tapaan toden teolla eloon aina kesäkuun viimeisinä päivinä, kun Wimbledonin tennisturnaus pärähtää käyntiin. Tänä vuonna pelit alkavat 27. kesäkuuta ja jatkuvat tästä eteenpäin noin kahden viikon ajan. Wimbledonin finaalit pelataan 9. ja 10. heinäkuuta, jos sääolosuhteet eivät ole aiheuttaneet suuria viivästyksiä.

wimbledon vedonlyönti

Wimbledon on yksi neljästä tennismaailman suurimmasta turnauksesta, jotka tunnetaan tuttavallisemmin Grand Slameina. Muut kolme ovat Australian avoimet, Ranskan avoimet sekä Yhdysvaltain avoimet. Näistä neljästä Wimbledon on kuitenkin se kaikista kuuluisin ja samalla ainoa, joka pelataan nurmikentällä.

Wimbledoniin hallitsevina kaksinpelin mestareina lähtevät miehissä Novak Djokovic ja naisissa Ashleigh Barty. Heistä kuitenkaan jälkimmäinen ei puolusta lainkaan titteliään, sillä australialainen ilmoitti tämän vuoden maaliskuussa lopettavansa uransa ainoastaan 25-vuotiaana. Syyksi Barty ilmoitti, että hänen intohimonsa tennistä kohtaan on kadonnut.

Tenniksen suurimmat turnaukset ovat etenkin lajin tähtipelaajille taloudellinen kultakaivos. Wimbledon 2022 ei luonnollisesti ole palkintorahojen suhteen poikkeus, vaan itse asiassa voittopotit ovat ainoastaan kasvaneet viime vuodesta. Wimbledon voittosumma sen mestareille tänä vuonna on 2 miljoonaa puntaa, eli noin 2,3 miljoonaa euroa. Summa koskettaa sekä miesten että naisten kaksinpelien mestareita.

Jo itse finaalipaikka tuo pelaajille taloudellisen turvan, sillä finaalin hävinnyt osapuoli saa palkintorahoja reilut 1,2 miljoonaa euroa.

Wimbledonin voittosummat maksetaan yhteensä noin 40 miljoonan punnan suuruisesta potista. Tänä vuonna järjestäjät haluavat antaa myös aikaisin tippuneille pelaajille reilun taloudellisen korvauksen: esimerkiksi kaksinpeleissä ensimmäisellä kierroksella tippuneet pelaajat kuittaavat itselleen mukavat 50 000 puntaa (noin 58 000 €).

Wimbledonissa pelattu jo 1800-luvulta lähtien

Kuten jo aiemmin mainittu, on Wimbledon 2022 jo 135. kerta, kun turnaus järjestetään. Välivuosia peleistä on vietetty ainoastaan ensimmäisen ja toisen maailmansotien johdosta. Lisäksi vuonna 2020 turnaus peruttiin koronapandemian takia. Naisten turnaus on järjestetty vastaavasti ennen tätä vuotta 127 kertaa.

Wimbledonin juuret vievät aina vuoteen 1877 saakka, jolloin pelattiin ainoastaan miesten kaksinpeli. Turnauksen historian ensimmäinen voittaja oli brittiläinen Spencer Gore. Naisten kaksinpeli saatiin ohjelmaan mukaan 1884. Voittajaksi kruunattiin Maud Watson, joka päihitti finaalissa oman siskonsa, Lilian Watsonin. Samaisena vuonna ohjelmaan tuli mukaan myös miesten nelinpeli.

Naisten nelinpeliä ja sekanelinpeliä on pelattu Wimbledonissa vuodesta 1913 lähtien, jolloin turnaus järjestettiin vielä Worple Roadin lähettyvillä. Nykyiselle sijainnilleen, Church Roadin kupeeseen, turnaus muutti vuonna 1922. Ensimmäiset Wimbledonin tv-lähetykset nähtiin vuonna 1937.

Nykyisin Wimbledonissa pelataan miesten ja naisten kaksin- sekä nelinpelit sekä sekanelinpeli. Lisäksi turnauksessa pelataan junioreiden otteluita sekä kutsuvieraiden välisiä pelejä.

Viimeisin suuri muutos Wimbledonin historiassa on nähty kesällä 1968, kun turnauksesta tehtiin kaikille avoin. Ennen tätä turnaus oli tarkoitettu vain amatööripelaajille. Miesten ensimmäinen nykymuotoisen Wimbledonin voittaja oli Rod Lover ja naisissa Billie Jean King.

Wimbledonin suurimmat menestyjät

Vuoden 2022 Wimbledonissa varmaa on se, että voittoennätyksiä ei tulla laittamaan uusiksi. Miesten puolella voittotilaston kärjessä majailee Roger Federer, joka joutuu kuitenkin harmittavasti jättämään tämän vuoden turnauksen välistä polvivamman takia.

Federer on juhlinut Wimbledonissa voittoa kahdeksaan eri kertaan, mikä on enemmän kuin kenelläkään muulla miespelaajalla turnauksen historiassa. Federerin ensimmäinen Wimbledonin voitto tuli jo vuonna 2003. Muut turnausvoitot sveitsiläinen on napannut vuosilta 2004, 2005, 2006, 2007, 2009, 2012 ja 2017.

Federerin voittotilastoja juuri Wimbledonissa selittää erityisesti miehen erinomainen syöttö, joka on Wimbledonin nurmikentillä valtavan kova tekijä. Miestä pidetään yleisesti yhtenä tenniksen historian parhaista syöttäjistä.

Naisten puolella voittotilaston kärjessä majailee Martina Navratilova, joka voitti urallaan Wimbledonin mestaruuden jopa yhdeksään otteeseen. Pitkän uran pelannut, nykyisin 65-vuotias, Navratilova voitti Wimbledonin edellisen kerran vuonna 1990.

Tsekkoslovakiassa syntynyt ja myöhemmin Yhdysvaltojen kansalaisuuden saanut Navratilova lopetti uransa vuonna 2006. Hänellä on hallussaan myös toinen merkittävä Wimbledonin ennätys, sillä hän voitti turnauksen jopa kuusi kertaa peräjälkeen. Tätä kovaa temppua tenniksen ystävät saivat todistaa vuosien 1982-1987 välillä.

Wimbledonin 2022 suurimmat ennakkosuosikit

Wimbledon palasi tenniskalenteriin vuoden poissaolon jälkeen jälleen viime vuonna. Odotetun turnauksen ykköseksi miesten kaksinpelissä nousi ilman suuria yllätyksiä Novak Djokovic, jolle Wimbledonin mestaruus oli jo hänen uransa kuudes.

Finaalissa Djokovic sai vastaansa Matteo Berrettinin, jonka serbialainen peittosi erin 3-1.

Uransa maaliskuussa lopettanut Ashleigh Barty nappasi Wimbledonissa uransa toisen Grand Slam -voiton, kun hän päihitti finaalissa Karolina Pliskovan erin 2-1. Barty jatkoi voittojen tiellä myös tämän vuoden Australian avoimissa, missä hän niin ikään voitti mestaruuden.

Pian tämän jälkeen Barty ripusti kuitenkin kengät naulakkoon ja lopetti uransa tennisammattilaisena.

Novak Djokovic jahtaamassa Roger Federerin ennätystä

Serbialainen Novak Djokovic on ollut viime vuosina Wimbledonin ehdoton kingi. Hän on napannut jo kolme peräkkäistä mestaruutta, ja hän lähtee myös tänä vuonna turnaukseen suurena ennakkosuosikkina.

Todellisuudessa mies on ollut niin dominoiva, että peräkkäisten voittojen määrä voisi olla jo neljässä, jos vuoden 2020 Wimbledonia ei olisi peruttu koronan takia.

Kokonaisuudessaan 35-vuotiaalta Djokovicilta löytyy kuusi Wimbledonin mestaruutta. On siis täysin mahdollista, että hän tulee kiilaamaan vielä uransa aikana Federerin ohi kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi miespelaajaksi Wimbledonin historiassa. Tilannetta helpottaa vielä se, että Federer ei osallistu tämän vuoden turnaukseen.

Djokovic ei lähde tänä vuonna turnaukseen kuitenkaan ATP-rankingin ykköspelaajana, sillä tämä titteli meni juuri uransa toista kertaa Daniil Medvedeville. Wimbledon on kuitenkin evännyt venäläis- ja valkovenäläispelaajien osallistumisen vuoden 2022 turnaukseen, joten Medvedev ei tämän johdosta pääse haastamaan Djokovicia Wimbledonissa.

Tänä vuonna serbialaisen suurimmat haastajat tulevatkin olemaan vasta 19-vuotias Carlos Alcaraz sekä espanjalaislegenda Rafael Nadal, joka teki juuri historiaa voittamalla 14. Roland Garros -mestaruutensa.

Iga Swiatek ennakkosuosikkina naisten turnaukseen

Naisissa turnauksen ykkössuosikki on Iga Swiatek, joka majailee tällä hetkellä WTA-rankingin kärkisijalla. 21-vuotias puolalainen on pelannut Wimbledonissa aiemmin kahteen otteeseen, mutta nyt nainen jahtaa uransa ensimmäistä voittoa Iso-Britanniassa.

Swiatek on pelannut uransa aikana Wimbledonissa viisi ottelua, joista nuorukainen on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi. Jos kaikki merkit kuitenkin pitävät paikkansa, tulevat kyseiset tilastot parantumaan tänä vuonna huomattavalla tavalla.

Swiatek antoi Wimbledonin suhteen myrskyvaroituksen vain noin muutama viikko takaperin, kun hän nappasi uransa toisen voiton Ranskan avoimista todella komeaan tapaan.

Swiatekin takana tulee olemaan laaja haastajien nippu. Vuoden 2022 Wimbledonin voittoa lähtevät jahtaamaan erityisesti vuoden 2019 mestari Simona Halep, Ranskan avointen loppuottelussa Swiatekille tappion kärsinyt, vasta 18-vuotias Cori Gauff, Karolina Pliskova, Ons Jabeur, Belinda Bencic ja kotiyleisön edessä pelaava hallitseva US Open -voittaja Emma Raducanu.

Edellä mainittujen huippunimien lisäksi mukana on myös turnauksen kestomenestyjä Serena Williams, joka yllättäen ilmoitti osallistuvansa turnaukseen. Kokeneella yhdysvaltalaisella on legendaarisilta nurmikentiltä peräti seitsemän turnausvoittoa naisten kaksinpelistä. Edellisen kerran Williams pelasi finaalissa vuonna 2019, häviten tuolloin juuri Halepille.

Jos Williams onnistuisi nappaamaan tämän vuoden turnauksesta mestaruuden, olisi hän enää yhden kruunun päässä Navratilovan ennätyksellisestä yhdeksästä mestaruudesta. Jo 40 vuoden ikään ennättänyt Williams ei kuitenkaan ole enää uransa kirkkaimmassa loistossa, ja hänen edellisestä Grand Slam -voitostaan on ehtinyt kulua jo viisi vuotta.

Emil Ruusuvuori Suomen ainoa toivo Wimbledonissa

Suomalaisten menestyshaaveet vuoden odotetuimmassa tennisturnauksessa lepäävät Emil Ruusuvuoren harteilla, joka on esittänyt jutun kirjoitushetkellä komeita otteita Lontoon ATP-turnauksessa.

23-vuotias suomalainen on osallistunut urallaan Wimbledoniin aiemmin vain kerran, jolloin Ruusuvuori karsiutui ikävästi turnauksesta ulos ensimmäisellä kierroksella. Suomalaista vastaan asettui tuolloin 27-vuotias Marcos Giron, joka vei ottelun nimiinsä erin 2-3.

Ruusuvuori on kuitenkin jatkanut viime vuodesta komeaa urakiitoaan ylöspäin ja vakiinnuttanut paikkansa 100 parhaan miespelaajan joukossa. Esimerkiksi viime vuonna Ruusuvuoren ranking ennen Wimbledonia oli 79., kun taas nyt suomalainen majailee ATP:n ranking-listalla sijalla 59.

Ruusuvuoren kehitys on ollut komeaa seurattavaa ja esimerkiksi vajaa kuukausi sitten suomalainen eteni Roland Garrosissa toiselle kierrokselle.

Paras suomalaissuoritus Wimbledonin historiassa on vähemmän yllättäen Jarkko Niemisen käsialaa, kun hän eteni peräti turnauksen puolivälieriin vuonna 2006. Tuolloin tie nousi lopulta pystyyn Rafael Nadalia vastaan.

Suomen kaikkien aikojen tennispelaaja pelasi Wimbledonissa uransa aikana 12 kertaa. Hänen voittoprosentikseen legendaarisesta turnauksesta jäi 53,8.

Wimbledon 2022 tv - oikeudet ja otteluohjelma

Vuoden odotetuin tennistapahtuma starttaa heti juhannuksen jälkeen, tarkemmin sanottuna 27. kesäkuuta. Naisten Wimbledon finaali pelataan lauantaina 9.7 ja miesten puolella kaksi parasta pelaajaa ottavat yhteen heti seuraavana päivänä 10.7, joten nämä keskikesän urheilujuhlat jatkuvat vielä pitkälle heinäkuuhun saakka.

Wimbledonin TV-oikeudet ovat Eurosportin hallussa, joten maailman parasta tennistä voit seurata joko TV:stä Eurosportin kanavilta tai älylaitteilta Eurosport Playerin kautta. Ilmaiskanava TV5 esittää muun muassa Wimbledonin miesten finaalin TV:stä.

Jos Wimbledonissa kiinnostavat erityisesti ratkaisuottelut, löydät niiden aikataulut alta:

5.7.

Miesten ja naisten puolivälierät

6.7.

Miesten ja naisten puolivälierät

7.7.

Naisten semifinaalit

Sekanelinpelin finaali

8.7.

Miesten semifinaalit

9.7.

Naisten Wimbledon 2022 finaali

10.7.

Miesten Wimbledon 2022 finaali

Wimbledon otteluohjelma löytyy kätevästi muun muassa turnauksen omilta sivuilta, jonne pääset täältä.

Wimbledon 2022 vedonlyönti - vaihtoehtoja betsaamiseen riittää yllin kyllin

Siinä missä tennis on urheilufanille mielekäs laji seurata sohvan nurkasta ihan vain urheilun ilosta, soveltuu laji myös erinomaisesti vedonlyöntiin.

Vaihtoehtoja betsaamiseen riittää: ensimmäiset vetosi voit asettaa jo ennen varsinaisen turnauksen alkua. Jos itselläsi on mielessä selkeä ykköspelaaja turnaukseen, voit lisätä peleihin mielenkiintoa voittajavedon myötä. Wimbledon tulokset löytyvät helposti monien vedonvälittäjien sivulta, joten pystyt myös tätä kautta helposti seuraamaan suosikkiesi edesottamuksia turnauksessa.

Tennis on suosittu laji etenkin livevedon ystävien keskuudessa, sillä tapahtumat vaihtelevat nopeasti ja vetoja pystyy lyömään muun muassa yksittäisistä syöttävuoroista tai jopa pisteistä, mikä tarkoittaa, että vedot ratkaistaan nopeaan tahtiin. Nurmikentällä esimerkiksi syötönmurrot ovat muihin alustoihin verrattuna harvinaisempia, joten muun muassa näistä on tarjolla tavallista korkeampia livekertoimia.

Löydä parhaat kertoimet Wimbledonin turnaukseen

Wimbledon on käytännössä kaikilla mittareilla mitattuna vuoden odotetuin tennistapahtuma. Siksi lähes kaikki vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat turnaukseen runsaasti pelattavaa.

Erinomaisia paikkoja vedonlyönnin aloittamiseen ovat muun muassa Bethard, Betinia tai Coolbet, jotka molemmat tarjoavat uusille vedonlyöjille 100 % ensitalletusbonuksen sekä kattavan määrän kilpailukykyisiä kohteita turnaukseen.

Vaihtoehtoja vedonlyöntiin riittää runsaasti. Kertoimia kilpailuttamalla löydät varmasti myös oman suosikkipaikkasi iskeä vedot sisään.

avatar

Mr. Turtle

Hei, olen Mr. Turtle, Turtlebet.com:in pääeditori ja kaikkitietävä velho. Nikin takaa löytyy ahkera kasinopelaaja, joka suosii pikakasinoita, sillä rekisteröitymisen ja KYC prosessin kanssa säätäminen on ajantuhlausta. Lempibonus: Cashback