Aho johti Carolinan voittoon kahdella maalillaan

Sebastian Aho oli Carolina Hurricanesin sankari, kun Vegas Golden Knights kaatui lukemin 43. Aho iski ottelussa kaksi maalia, joista toinen oli voittomaali jatkoajalla.

Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä NHL:ssä pelattiin mielenkiintoinen ja maukas matsi, jossa vastakkain olivat omien konferenssiensa laadukkaimpiin joukkueisiin lukeutuvat Carolina Hurricanes ja Vegas Golden Knights. Tiukka kamppailu päättyi lopulta kotijoukkue Hurricanesin voittoon jatkoajalla. Ottelun ykköstähtenä loisti Hurricanesin suomalaissentteri Sebastian Aho, joka teki pelissä kaksi maalia.

Hurricanes otti johtoaseman toisen erän aikana, ja kun kolmatta erää oli pelattu noin kahdeksan ja puoli minuuttia, kasvatti Aho kotijoukkueen johdon 3–1:een. Maali syntyi ylivoimalla hyökkäyspään aloituksesta, kun Aho kaivoi aloitusvoiton ja Teuvo Teräväinen sai siirrettyä kiekon puolustaja Tony DeAngelolle, jonka nopeasti ampuman laukauksen Aho ohjasi maaliverkkoon.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt vielä voittoon, sillä Golden Knights tasoitti pelin 3–3-tilanteeseen Brett Howdenin ja Nicolas Haguen maaleilla.

Jatkoajalla Hurricanesin laitahyökkääjä Andrei Svechnikov onnistui ryöväämään Golden Knightsin puolustusalueella kiekon, kun Golden Knightsin Alex Pietrangelon antoi huonon syötön. Laidan tuntumasta Svechnikov sai syötettyä pelivälineen maalin edustalle Aholle, joka ampui suoraan syötöstä kiekon verkon perukoille.

Voiton myötä Hurricanes nousi 58 pisteeseen, millä irtoaa tällä hetkellä NHL:n itäisen konferenssin viides sija. Edellä olevat neljä joukkuetta ovat kuitenkin kaikki pelanneet joko kolme tai neljä ottelua enemmän kuin Hurricanes, joten Aho ja kumppanit ovat erittäin hyvissä asemissa.

Myös muut suomalaiset tehokkaina

Kahdella maalillaan Aho nosti koko kauden pistesaldonsa lukemiin 19+25=44. Otteluita Aho on pelannut 36. Tällä tehopistemäärällä hän on oman joukkueensa tehokkain, koko NHL:n pistepörssin sijalla 15 ja suomalaispelaajien pistepörssissä toisena 49 pistettä iskeneen Mikko Rantasen kintereillä.

Yön NHL-kierroksella myös muut suomalaispelaajat olivat väkevässä vireessä. Dallas Starsin 1–5-vierasvoitossa New Jersey Devilsiä vastaan sinivalkoiset pääsivät juhlimaan oikein urakalla. Starsin riveistä tehopisteille pääsivät Roope Hintz, Miro Heiskanen, Joel Kiviranta ja Jani Hakanpää.

Suomalaispelaajien tehopisteet ja torjunnat ti-ke NHL-kierroksella:

New Jersey Devils–Dallas Stars 1–5: Roope Hintz 1+1, Jani Hakanpää 1+0, Miro Heiskanen 0+1, Joel Kiviranta 0+1

Carolina Hurricanes–Vegas Golden Knights 4–3 ja.: Sebastian Aho 2+0, Teuvo Teräväinen 0+1

Ottawa Senators–Buffalo Sabres 5–0: Lassi Thomson 0+1

Winnipeg Jets–Florida Panthers 3–5: Anton Lundell 1+1

Vancouver Canucks–Edmonton Oilers 2–3: Mikko Koskinen 25/27 torj.

Seattle Kraken–Nashville Predators 2–4: Mikael Granlund 0+1, Juuse Saros 32/34 torj.